Yhteystietoni

 

Sukututkimusaarteitani...

 

Hyömäki hyväkylä...

 

Alvettula aina kiva...

ETUSIVU

ESITTELY

TEOKSET

SUKUTUTKIMUS

Ikaalinen

Hauho

Luopioinen

Pälkäne

Lemin Nikuset

KYLÄTUTKIMUS

Alvettula

Hyömäki

YHDISTYS JA SEURATOIMINTA

OMIA TEKSTEJÄ

julkaistuja ja ennen julkaisemattomia

WANHOJA PARANNUSTAPOJA,

USKOMUKSIA JA UNIA

RUOKAPERINNETTÄ

SANONTOJA JA SUTKAUTUKSIA

KUVAGALLERIA

Ravustus elinkeinona Hämeessä 1800-luvun lopulla.

 

© Marjatta Tuomisto

 

Ravun rantautuminen suomeen herrojen herkuksi

 

Historiaa.

 

Rapu löysi tiensä suomalaiseen pöytään varsin myöhään, mutta muoti ilmiö siitä tuli Euroopassa vasta 1800-luvulla.

Jo 1000-luvulla munkit kiersivät paastomääräyksiä syömällä luostareissa rapuja, Ankarat paasto säännöt  näet kielsi lihan syönnin, mutta saksiniekka ei munkkien mielestä ollut lihaa joten sitä sai syödä vapaasti.

Saksiniekkoja oli syöty kyllä aikaisemminkin jo antiikin ajoista lähtien, sillä rapujen uskottiin helpottavan tauteja ja auttavan myrkyllisten eläinten puremiin.

 

Pohjoismaissa ensimmäiset tiedot ravuista ajoittuvat vuoteen 1504 jolloin Tanskan kuningatar Kristiina piti rapuillalliset.

 

Suomea koskevat muistiinpanot ovat vuodelta 1556, silloin Kustaa Vaasa oli tiedustellut mahdollisuudesta istuttaa rapuja Ahvenanmaan vesille.

 

Saksassa ravut olivat kansan keskuudessa yleistä ruokaa, mutta palvelusväki ei ravuista perustanut ja siellä säädettiinkin asetus joka määritteli sen, että rapuja ei tarvinnut syödä kun kerran viikossa.

Muoti-ilmiö ravunsyönnistä tuli 1800-luvun puolivälin Pariisissa, sieltä ”muoti” jatkoi leviämistään ensin Pietariin ja sieltä Ruotsiin. Oli siis varsin luonnollista että saksiniekkojen syönti levisi suomessa ruotsin mallin mukaan myös herraskartanoihin ja hienostopiireihin.

http://www.rapujuhlat.com/?sivu=6

  

Näin Hauhon Alvettulassa.

 

1800-luvun loppupuolella Hämeessä saatiin suuria rapusaaliita, Suomessa ravunpyynnin keskusalue oli Kokemäenjoen vesistö johon Hauhokin kuului. Alvettulan ja Hyömäen Nurmen rajamailla asui Rapu-Miina ja hänen poikansa poika Ville. Miinan lisänimestä päätellen he saivat ainakin osan elannostaan pyytämällä rapuja. Meille jälkipolville ei ole jäänyt tietoa siitä minkälaisia saaliita he saivat, tai miten he Hämeenlinnanaan saaliinsa toimittivat.

Samoihin aikoihin samassa kylässä elänyt Aino Ahonen kertoi, kuinka hän oli isänsä ”Näsmanin papan” kanssa ravustamassa vuonna 1880 Tapolan Koivistolla.  Koivisto on Alvettulan joen alkupäässä??? oleva niemen kärki ja sen voi katsoa kuuluvan Ilmoilan selkään.

 

Ainon Isällä oli ollut mukanaan pärekoppa, johon hän keräsi ravut matalasta rantavedestä Ainon näyttäessä valoa kahdella tuleen sytytetyllä päreellä. Rapuja oli Ainon mukaan ollut kuin kastematoja pellolla, jo 50 metrin matkalta pärekoppa oli tullut täyteen. Kotona ravut keitettiin, osa syötiin itse ja osan niistä sai lähi naapuritkin. (Hauhon Joulu v.1960, Aino Ahonen muistelee)

 

Valvatti Vaulo kirjoitti kalastuksesta Tyrvännön vesillä.

Kirjoituksessaan hän kertoi että rapuja oli Vanajavedessä ollut paljon, ja saaliit olivat suuria, kunnes vuoden 1907 tienoilla tuli rutto joka hävitti ravut miltei tyystin.

 

Ravustaminen oli helppoa kun sitä vertasi kalastamiseen, lisäansiota saatiin elantoon näin helpommin ja ravuista maksettiin hyvin, helppoutta lisäsi vielä se, että ostajia ”rapuryssiä” kulki kylillä hakemassa saaliit kotoa toimittaen ne eteenpäin.

 

Kaikkia rapuja ei myyty, vaan ravut olivat myös pyyntiaikaan jokapäiväistä ruokaa tyrväntöläisissä perheissä. Ravut keitettiin isoissa astioissa ja syötiin ulkosalla.

 

Yleisimmät pyydykset olivat Tyrvännössä mertoja, mutta joskus rapuja oli niin paljon, että niitä tarvitsi vain käsin nostella koppaan     http://www.tyrvanto.net/tyrvantoseura/vaulo/tyva26.htm

 

Rapusaaliit /ryöstöravustus

 

Ravunpyynti on aiheuttanut yhtä suurta kränää kansakunnassa kuin muu kalastuskin.

”Ryöstöravustus” oli yleistä, jollei maan tapa, niin kuin tämä asia nyt 2000-luvulla asia ilmaistaisiin.

Rapujen sisään ostajilla oli sumput joihin he keräsivät ostamansa ravut ja niitä säilytettiin talven yli virtaavassa vedessä. Rapuja ruokittiin mm. perunoilla ja kaloilla. (Hä Sa 16.7.1886

 

Pälkäneen Kyllönjoesta oli saatu rapuja ennen Pietarin radan valmistumista vuonna 1870 tavallisilla yksinkertaisilla pyydyksillä neljässä tunnissa jopa tuhatkin rapua, kun saaliit radan valmistumisen ja ryöstöravustuksen jälkeen vähenivät niin, että hyvillään oltiin, jos saatiin kymmentäkään rapua yhdellä pyyntikerralla.

Hämeen Sanomat kertoi, kuinka sisäänostajat joilla oli isot sumput, hakivat nimismieheltä todistuksen siitä, että heillä oli jäänyt varastoon laillisella ajalla pyydystettyjä rapuja, saamansa luvan turvin he voivat säilyttää rapuja siksi kunnes myynti taas sallitaan rauhoitusajan päätyttyä.

 

Tämä luvan saanti mahdollisti sen, että varastoa sai täydennettyä koko rauhoitusajan. Myyjiä riitti totta kai, olihan se sievoinen lisätulo köyhille ihmisille, joillekin jopa ainoa tulonlähde.  

 

Kauppa käy

 

Välittäjät ostivat rapuja ja lehdissä saattoikin nähdä erilaisia ilmoituksia, mm. Wainiemen sahalla oli ostaja joka lupasi maksaa ravuista ”korkeimman hinnan mukaan” valmiiksi koppiin pakatuista ravuista hän lupasi tietysti paremman hinnan.

 

Ostaja myös välitti pyytäjän rapuja ”halvoilla maksuilla lähetettäväksi Saksaan ja Venäjälle”

(HäSa 18.7.1904.)

 

Rapuja myytiin Iittalassakin vuonna 1886, sieltä oli lähetetty useita koppia rapuja Pietariin.

Olipa joku matkamies nähnyt kuinka lähellä Hämeenlinnaa oli hevoskuormallinen rapuja menossa kohti rautatieasemaa, sieltä oletettavasti saksiniekat jatkoivat sen jälkeen matkaansa Pietariin.

 

Samana vuonna 28.7. päivätyssä numerossaan lehti kertoi että asemapaikoilla oli aloitettu keitettyjen rapujen myynti, tosin lehti mainitsee myös sen, että näin oli jo tehty kymmenen vuotta aikaisemminkin. (Hämäläinen 7.7. ja 28.7.1886)

 

Myös Valkeakoskelta oli lähtenyt 60 000 rapua Hangon kautta Pariisiin, niiden satojen tuhansien lisäksi jotka jo aikaisemmin samana talvena olivat lähteneet maailmalle.

Hinnat olivat olleet kuluvana talvena korkeita, jopa 3 markkaa/ 100 ravulta, joskus jopa ylikin. (Hä Sa 13.5.1903)

 

Pyyntirajoituksen vaikutukset

 

Hämäläinen 19.7.1877 ilmestyneessä numerossaan kertoi köyhien ihmisten taloudellisesta ahdingosta johon myös oli syynä pyyntirajoitukset joita ravunpyyntiin oli asetettu, ravustus alkoi heinäkuun 15 päivä ja loppui?

 Köyhä väestö oli sitä mieltä että asetus vei ihmisen pöydästä leipäpalan, ja näin varmaan olikin.

 

Rapujen myynti oli kannattavaa sillä muutama tuhat rapua yössä toi pyytäjälle jopa koko vuoden ansiot parissa viikossa. http://www.rapujuhlat.com/?sivu=6

 

Välilliset ravustuksesta hyötyjät

 

Rapujen lähettäminen ulkomaille työllisti myös kopantekijöitä, Hämeen Sanomissa 19.3.1902 oli ilmoitus että Luutnantti Tallbergiltä voi ostaa pärekoppia niin rapujen pyytämiseen kuin kuljetukseenkin.

Luultavasti pelkästään kopan tekijät eivät hyötyneet ravustuksesta, vaan saaliit piti myös kuljettaa kaupunkiin, köyhällä väestöllä ei ollut omia hevosia, joten voidaan arvella että he lainasivat hevosen taloista, ja hevoslainan he maksoivat työnä sinne mistä he olivat hevosen lainaksi saaneet.  

 

Sisäänostajat kyllä kiersivät kylissä keräten pyydystetyt ravut ihan samoin kuin turkisten ostajat kiersivät kyliä keräten nahkoja, mutta arvelisin että hinta oli kotoa haetusta ravusta erilainen kuin siinä, joka pyytäjä toi suoraan asemalle valmiiksi pakattuna.

 

Yrittäjiä oli monenlaisia.

 

Hämeen Sanomat kertoi uutisessa että eräältä itselliseltä Hämeenlinnan poliisilaitos on takavarikoinut kokonaista 3500 rapua jotka osoittautuivat alamittaisiksi.( Hä Sa24.8.1903)

Asetus määräsi että 3 tuumaa pienempiä rapuja ei saanut myydä.(Hä Sa 16.7.1886)

 

Rapuvarkauksiltakaan ei säästytty, Janakkalassa oli viety rapuja H. Energrenin sumpusta, hän ilmoitti varkaudesta Hämeen sanomissa v 1907. Varkaat olivat nostaneet sumpun maihin ja raahanneet sen metsään, jäljelle jäi vain rautainen nostossa käytetty rautatanko. Ilmoituksen hän oli laittanut lehteen varoitukseksi kaikille niille jotka säilyttivät rapujaan sumpuissa.

 

Rapurutto

 

Rutto kulkeutui Suomeen Italiaan Pohjois-Amerikasta tuoduista ravuista, sieltä se levisi Puolan ja Venäjän kautta Suomeen. Ensimmäisen kerran ruttoa tavattiin 1893 Karjalan Pyhäjärven pitäjän järvissä. 

http://www.rapujuhlat.com/?sivu=6

 

Hämeen Sanomat kirjoitti vuonna 1909 rapuruton leviämisestä koko Kokemäenjoen vesistössä. Poikkeuksena olivat Ruoveden pohjoisosan vesistöt joissa tosin rapuja ei suuressa määrin koskaan ollut ollutkaan. 

Toisen poikkeuksen tekivät pienet joet, joita mainittiin olevan Tammelassa ja Lopen Kaartijoen ja Urjalan vesistöissä.

 

Taloudelliset vahingot arvioitiin olevan useiden miljoonien luokkaa. Tartunnan arvioitiin levinneen sairaiden rapujen viennistä puhtaisiin vesiin ja mahdollista oli myös että niitä oli siirretty puhtaan veden sumppuihin.  Joka tapauksessa pidettiin varmana sitä, että rutto oli levinnyt kaupankäynnin seurauksena. (HäSa 19.8.1910)

 

Ravustus elinkeinona Hämeen läänissä

 

Vuonna 1900 rapujen vienti eli huippukautta viennin suhteen, rapuja lähti suomesta kohti Eurooppaa 15 miljoonaan kappaletta http://www.rapujuhlat.com/?sivu=6

 

Ravustusta oli syytä pitää merkittävä elinkeinona, esimerkkinä voi mainita Pietarilaisen ostajan, joka teki kauppaa läänissä vuosittain 15–20 000 ruplan arvosta hopeassa. Ravun hinta vaihteli 60 pennistä 2 markkaan/100.

Myydessään ravut eteenpäin hän sai niistä 8-12 jopa 30 ruplaa/100.

 

Myyjiä läänissä oli noin 70 ja heille kuljetettiin rapuja myyntiin 11 kunnasta ja talven yli rapuja säilytettiin noin 400 000 kappaletta

 

Vuonna 1885 rapuja myytiin 1 624 000 rapua, lääniin niistä tuli tuloja 17 000 ruplaa hopeassa, eli  68 000 markan edestä

(HäSa 31.12.1886)

 

Lähteet

http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/query.html

http://www.tyrvanto.net/tyrvantoseura/vaulo/tyva26.htm

http://www.rapujuhlat.com/?sivu=6

 

Hämeen sanomat ja Hämäläinen.

Hauhon Joulu  v.1960 Aino Ahonen muistelee