Yhteystietoni

 

Sukututkimusaarteitani...

 

Hyömäki hyväkylä...

 

Alvettula aina kiva...

ETUSIVU

ESITTELY

TEOKSET

SUKUTUTKIMUS

Ikaalinen

Hauho

Luopioinen

Pälkäne

Lemin Nikuset

KYLÄTUTKIMUS

Alvettula

Hyömäki

YHDISTYS JA SEURATOIMINTA

OMIA TEKSTEJÄ

julkaistuja ja ennen julkaisemattomia

WANHOJA PARANNUSTAPOJA,

USKOMUKSIA JA UNIA

RUOKAPERINNETTÄ

SANONTOJA JA SUTKAUTUKSIA

KUVAGALLERIA

Entisajan ammattikuntia

 

Mestaaja

 

Yleistä rangaistuksista.

 

Varhaisimmilla ajoilla kosto on täyttänyt rangaistuksen sijan yhteiskunnassa.

Siten vääryyttä kärsineen oli lähinnä vaadittava hyvitystä loukkauksen johdosta, tai surmatun sukulaisen oli huolehdittava kostosta.

 

Sama tapa on ollut käytössä pohjoismaissakin, vaikka kostoa pyrittiinkin hillitsemään.

Käytettiin mm. sovintosakkoa suorittamalla korvaus loukatulle tai hänen omaisilleen

Vähitellen vakiintuikin jonkinlainen sakkotaksa, minkä mukaan ihmishengestä maksettiin määrätty määrä ja jokaisella jäsenellä oli myös oma taksansa.

 

Valtio ryhtyi taisteluun rikoksia vastaan herättämällä kauhua ja pelkoa vaikuttaakseen näin tehokkaammin pahantekijöiden hurjapäiseen joukkoon.

Tämä kehitys näkyi ruotsin maakuntalaeissa, jotka käyttivät kuolemanrangaistusta varsin runsaasti.

 

Korkeimpana oikeusperiaatteena oli: ”silmä silmästä ja hammas hampaasta”

Ankarien rangaistuksien avulla arveltiin myös lepyttää Jumalan vihaa maata ja kansaa kohtaan. Uskonnolla oli silloin varsin suuri merkitys lainsäädäntöön.

Yleisen lain lisäksi julkaistut monenlaiset maalliset asetukset ja toisaalta Mooseksen lait aiheuttivat 1600-luvulla suurta sekavuutta ja epävarmuutta, tuomarit eivät aina tienneet kuinka tulisi menetellä.

Ankarat rangaistukset olivat myöskin ristiriidassa oikeustajun kanssa ja siksi rangaistuksia aloitettiin  lieventämään.

Nämä em. näkökohdat otettiin sitten huomioon v.1734-laissa vaikka rankaisuoikeuden johtavat periaatteet säilyivätkin ennallaan.

 

Mestaajat  (ruots mästerman, skarprättare, bödel )

 

Mestaajien ei sanottu yleensä olleen Jumalan parhaita lapsia, vaan heidän menneisyytensä oli enemmän tai vähemmän kirjava.

Harvinaista ei ollut sekään että he lopulta joutuivat itsekin mestatuksi rikostensa tähden.

 

Eräs yhteiskunnan tutkija on kuvannut mestaajaa seuraavasti:

” Yhteiskunnan paria-luokkaan kuuluva mestarimies, usein rangaistu synnintekijä, joka tähän toimeen ryhtymällä oli välttänyt enemmältä jälkilaskulta oikeudenvalvojan taholta, tarjoaa menneitä raakoja aikoja edustavan väkivaltaisen ja levottoman sälli-tyypin, joka alati tahtoi katkasta  järjestyneen valtiomahdin jäsenilleen asettamat siteet mutta jonka harha-askelille ummistetaan silmät sen vuoksi että hän suorittaa yhteiskunnan kaikkein halpa-arvoisimman työn. Hänen tahtävänään oli passittaa epätoivoinen lapsenmurhaaja ja paatunut rikollinen toiseen maailmaan, karkoittaa pienemmät rikolliset kaupungin ulkopuolelle, ottaa kiinni sikoja ja muita nelijalkaisia, jotka luvattomina aikoina näyttäytyivät kaksijalkaisia varten rauhoitetulla paikoilla, hävittää sopimattomasti sijoitettuja hyyskiä ( ulkovessoja), takavarikoida vaatteet niiltä, jotka pesivät pyykiä kielletyillä kaivoilla ,yms.

Muiden käsityöläisten tavoin hänenkin oli suoritettava mestarin näytteensä, ennen kuin hänet katsottiin virkaan sopivaksi”

 

Kuolemantuomiota pantiin toimeen 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alkupuolella, hirttämällä tai mestaamalla.

Mestaamisen liittyi monessa tapauksessa vielä lisärangaistus, esim. oikeankäden menetys, ja teilaaminen (pään ja käden irrottaminen ruumiista) tai lavalla polttaminen.

Mestaus tapahtui piilukirveellä mestauspölkyllä, teilausta ei myöhemmin enää toimitettu elävänä vaan se oli eräänlainen kuoleman jälkeinen häpeärangaistus

 

Englantilainen matkailija Clarke oli kuvannut teilejä 1700-luvulla:

 teilatun pää asetettiin yhdelle pylvään nenään asetulle pyörälle (muist. kärrynpyörää)

oikea käsi toiselle ja ruumis kolmannelle pyörälle. kuitenkin niin että ruumis oli keskellä

 

Aikaisemmilla ajoilla käytettiin seipäitä pyörien sijaan.

Mestaamista vanhempi tapa oli hirttäminen. 1600-luvulla hirsipuita sijoitetiin kaupunkien tulliporttien läheisyyteen matkustavaisten kauhuksi ja varoitukseksi.

Turussa mestaukset toimeenpantiin suurtorilla tai yleisemmin Karjatullin ulkopuolella, tilaisuus oli aikoinaan yleisötapahtuma. mestauspaikalla sijaitsi myös mestaajan asunto.

Kuolemantuomion täytäntöönpanoon tarvittiin aina Hovioikeuden päätös ja se pantiin toimeen sillä paikkakunnalla missä rikos oli tehty.

 

1700-luvulla oli olemassa lääninmestaajia jotka maaherra nimitti virkaan. Yrjänä Keikelin toimikausi oli neljännesvuosi. (Keideli, Geidli; Geidlig hänestä käytettiin useita nimiä)

Hhän kävi myös muualla mestaamassa. ”ansioluettelossaan hänellä oli kymmeniä mestaamisia. ja hän kuului tunnetuimpiin mestaajiin. Pohjanmaalla oli toinen tunnettu mestaaja nimeltään Heikki Hakkalainen, hänen erikoisalaansa oli Pohjanmaan noitien polttaminen.

v. 1722 Keikeli epäonnistui Turun Suurtorilla tehtävässään ja hänet teljettiin Turun Linnaan odottamaan lähempiä tutkimuksia. Kaikkiaan hän joutui istumaan 41 päivää odottaen asian käsittelyä. Häntä ei todettu syylliseksi ja hän pääsi vapaaksi.

 

Keikeliä ei voinut pitää kokemattomana, mutta hänen epäiltiin etukäteen ottaneen tavallista suuremman mestaajan ryypyn.

 

Tämän tapauksen jälkeen Keikeli häipyi ja hänen tilalleen tuli lääninmestaajaksi Antti Laurinpoika Falck ja hän hoiti virkaa ainakin heinäkuussa 1722.

 

Mestaajan palkkaus

 

Vakinainen vuosipalkka oli 36 hopea taalaria vuodessa, palkka oli sama kuin Turun Linnan nihdillä.

Sen jälkeen hän sai vielä toimenpide palkkion ja matkarahaa, vieläpä joskus päivärahaakin tai luontaiskestityksiä.

 

Mestaus

3 hopea taalari, hirttäminen 4 hopea taalaria.

!706 Turun Hovioikeus vahvisti mestaus ja hirtto palkkioksi 5 hopea taalaria.

 

Teilaaminen ja lavalla polttamisesta tuli lisäpalkkio 3 edellisestä ja 5 hopea taalaria jälkimmäisestä.

 

Itsemurhan tehneiden kuoppaamisesta metsään sai aikaisemmin 3 ja myöhemmin 6 hopea talaria.

 

Matkaraha oli 6 äyriä peninkulmalta maitse ja 12 hopea äyriä vesitse.

 

Päiväraha oli 8 hopea äyriä.

 

 

Lähteet:   Suomen Kuvalehti 26/1940 Fil. tohtori Arvo Viljanti

Yrjänä Keikeli s. 684-685

 

Ilmestynyt kirjanen : KUOLEMANTUOMIOISTA JA NIITTEN TÄYTÄNTÖÖNPANOSTA SUOMESSA vuonna ?

 

Marjatta Tuomisto