Yhteystietoni

 

Sukututkimusaarteitani...

 

Hyömäki hyväkylä...

 

Alvettula aina kiva...

ETUSIVU

ESITTELY

TEOKSET

SUKUTUTKIMUS

Ikaalinen

Hauho

Luopioinen

Pälkäne

Lemin Nikuset

KYLÄTUTKIMUS

Alvettula

Hyömäki

YHDISTYS JA SEURATOIMINTA

OMIA TEKSTEJÄ

julkaistuja ja ennen julkaisemattomia

WANHOJA PARANNUSTAPOJA,

USKOMUKSIA JA UNIA

RUOKAPERINNETTÄ

SANONTOJA JA SUTKAUTUKSIA

KUVAGALLERIA

Sukututkimuksia - Hauho

 

Kotona Kuuselassa

 

Hyvä sukulainen… lukijani.

 

Tämä kirjoitus on vain pieni hipaisu Kuuselan ihmisten elämästä ja se on tarkoitettu lähinnä lasteni ja lastenlasteni luettavaksi. Kyläraja määritteli Kuuselan kuuluvaksi Hyömäen kylään, mutta koska Alvettulan kylän raja kulki kivenheiton päässä, on vaikea erottaa kyliä toisistaan. Lähekkäin asumisesta johtuu myös se, että kun kerrot toisesta, on kerrottava toisestakin. Kylät ovat kuin kaksoset, ei ole toista ilman toista. Kertomus alkaa Oskari Karlssonista, myöhemmin Kuusela, ja päättyy heidän jälkeläistensä Matti ja Toini Kuuselan nuoruusvuosiin. Myöhemmistä ajoista voidaan kirjoittaa myöhemmin.

 

Olen myös kertonut muutamia kylän tapahtumia kyseiseltä ajalta, mielestäni se auttaa hahmottamaan aikaa ja kylän kehitystä. Kansalaissodasta olen kertonut suppeasti ja vain siltä osin kun se koski kylää yleensä. Myöhemmin tulen kertomaan niistä kahdesta viikosta, jolloin kylässä oli joukkoja ennen 26.4.1918 ollutta taistelua. Työn alla on myös ”Ilmarin sota”, jonka tässä yhteydessä olen sivuuttanut vain lyhyellä maininnalla, sillä myös sen kirjoitus on vielä ”vaiheessa” Tarkoitukseni on kertoa jatkosodan alkamisesta vuonna 1941 seuraavan vuoden maaliskuuhun, jolloin Ilmari kotiutettiin ikämiehenä.

 

Tämä ”sysäys” sukututkimukseen alkoi Otilian jälkeensä jättämästä pienestä ruutupaperille kirjoitetusta lapusta, jossa hän tiedusteli kadonneita veljiään Pylkönmäen kirkkoherranvirastosta.

Suuri merkitys oli myös Matti Kuuselalta saamani repaleinen asiakirja, joka koski aikaa jolloin Oskari lunasti Kuuselan omakseen.

 

Tekstin lopussa on Sofia Matintyttären perukirja, Ilmarin huutokauppaluettelo ja Kuuselan lunastukseen liittyvät asiakirjat.  

 

Haluan kiittää Salme Pohjolaa sillä hänen kauttaan sain ensimmäiset tiedot Oskarista, Erikasta, Hildasta ja Ilmarista. Perheen muutot talosta ja pitäjästä toiseen.

 

Toinen kiitos Salmelle menee tekstin tarkistuksesta, lähetin hänelle tekstin mukana ”pilkku-ja pistepussini,” jonka hän ansiokkaasti ripotteli tekstiin niille kuuluville paikoilleen.

 

Muistitiedon keräys ei tietenkään olisi myöskään onnistunut ilman äitiäni Toinia eikä ilman enoani Mattia. Erityisen lämmin kiitos tästä heille molemmille.

 

Hämeenlinnassa jouluna 2007©

  

 

Oskarista alkaen 

 

Oskari Karlsson 29.11.1858 – 26.10.1938

 

Esi-isämme Oskari Karlsson oli syntyisin Luopioisista. Hän oli Kantolan kartanon Mutaisten torpan poika Luopioisten kunnan Lieson kylän Järvelästä. Hänen isänsä oli saman torpan poika Kalle Antinpoika, hänkin oli aikanaan  syntynyt samassa torpassa ja henkikirjojen mukaan myös tämän isä oli syntyisin samasta torpasta. Oskarin äiti Maria Josefintytär oli niin ikään syntyperältään torpan tyttö Luopioisista.

 

Vielä vanhemmista esi-isistä voidaan mainita vuonna 1745 syntynyt Simo Heikinpoika, joka oli siis Oskarin isä, isänisän isä. Tiedossa on siis isiä viidessä polvessa laskettuna Oskarista taaksepäin. Tämä Simo Heikinpoika oli ammatiltaan salpietarinkeittäjä.  Tällaisen ammatin harjoittaja oli kruunun ammattimies, jonka tehtävänä oli uuttaa mustan ruudin valmistamisessa tarvittavaa kalisalpietaria, oikealta nimeltään kaliumnitraattia. Sitä saatiin maaperästä siellä missä sitä oli. Ainakin Hauhon kirkolla oli 1700-luvulla useampia salpietarin keittämöitä ja varmaan myös lähipitäjissä, niin kuin esim. Luopioisissa. Koska tämän teollisuuden lopputuote kaliumnitraatti oli sen ajan sodankäyntiin liittyvä tuote, sen tuotanto varmistettiin erilaisilla kruunun antamilla määräyksillä. Talonpojilla oli velvollisuus järjestää sopivaa maa-ainesta, polttopuuta, ruokaa ja majoitusta salpietarinkeittäjille.  Muutakin tarvittavaa apua heidän tuli antaa kruunun määräyksen mukaisesti.

 

Silloin kun Oskari syntyi, oli Kantolan Kartano Pamflet-nimisen suvun omistuksessa ja siihen kuului mm. noin 40 torppaa,  jotka itsenäistyivät torpparilain tultua voimaan 1918. Oskarin lapsuudesta ison kartanon torpparin lapsena ei kukaan tiedä. On kuitenkin helppo kuvitella, että poika joutui osallistumaan kartanon töihin kotiväkensä mukana heti kun kynnelle kykeni. Aina tarvittiin apua heinäpellolla, jos ei muuten, niin pieni poika kelpasi vallan hyvin ”nappulapojaksi” Kotona torpassa oli oma hevonen ja lehmä tai lehmiä, ja selvää on, että kun  isä ja äiti olivat kartanon töissä, niin kotona riitti kyllä työtä enemmän kun lapsi jaksoi tehdä. Karua ja työntäyttämää oli lasten elämä noina aikoina.

 

17-vuotiaana nuorukaisena Oskari pestautui vuonna 1875 Kantolan kartanon  Särkisillan torppaan rengiksi, josta hän myöhemmin   muutti naapuripitäjään Hauholle Hyömäen kartanoon rengiksi.

 

Aikanaan kun suomalainen kansallistunto kovasti nosti päätään ja valistuspuhujat kulkivat kyliä puhumassa suomalaisuudesta kehottaen samalla ihmisiä muuttamaan ruotsinkieliset nimensä suomalaiseksi, päätti myös Oskari muuttaa nimensä Karlsson Kuuselaksi. Nimenmuutospäätös on päivätty 12.5.1906.

 

Erika Jeremiasdotter 17.2.1856 – 13.8.1934

 

Esiäitimme Erika Jeremiaantytär oli syntyjään Hauhon Torvoilasta, hän oli nähnyt päivänvalon Kallelan talon nuorimpana tyttärenä 17.2.1856. Isä oli Jeremias Mikonpoika ja äiti Vilhelmiina Antintytär, joka oli syntyisin Torvoilan Mikkolasta. Hänen isänsä oli talonpoika, ja henkikirjoissa hänet on merkitty lautamieheksi. Vilhelmiinan äiti Anna oli tullut miniäksi Mikkolaan Vuolijoen rusthollista ja hän kuului ” Vuolijoen vanhaan sukuun”.

 

Jeremias hoiti Kallelan talon neljännes isännyyttä äitinsä Sofian jälkeen. Sofia oli tullut miniäksi Kallelaan Sahalahdelta.

Sofian ensimmäinen mies Mikko kuoli 22-vuotiaana pudottuaan jäihin. Pariskunnalle jäi tytär Anna, joka avioitui aikoinaan Ylhäisiin ja palasi sieltä miehensä kanssa takaisin Kallelaan taloa isännöimään vanhaisäntä Jeremiaan kuoltua.

Jeremiaan isä, Sofian toinen mies oli myös Mikko nimeltään ja kotoisin Luopioisista. Hän kuoli vuonna 1836 viisikymmentävuotiaana.  Miehensä kuoleman jälkeen Sofia hoiti talon isännyyttä lähes kymmenen vuotta ennen Jeremiasta. 

 

Erikankin lapsuutta voi vain arvailla. Talossa oli renki ja piika, parhaana aikana kaksikin, joten on todennäköistä, että Erika sai viettää kuopuksen helppoa elämää. Kaikki kolme sisarusta Iida, Maria ja Amalia olivat häntä vanhempia ja kaikki menivät naimisiin torpanpoikien kanssa Lammilla. Anna, joka oli nuorin perheen lapsista, kuoli kolmevuotiaana.

 

Muutto Hyömäkeen

 

Erika varttui aikuiseksi, jolloin tuli aika lähteä maailmalle. Hän hakeutui naapuripitäjään Hauholle Hyömäen kartanoon 19-vuotiaana vuonna 1875.  Oskari tuli samaan kartanoon rengiksi vuotta myöhemmin ja todennäköisesti nuoret tapasivat toisensa ensi kerran vasta Hyömäen kartanossa. Heidät vihittiin avioliittoon 5.11.1878. Kumpikin on merkitty Hauhon vuoden 1980 henkikirjaan Iso-Kourulan (Hyömäen kartanon) kohdalle. Nuoripari ei kuitenkaan kovin pitkään viihtynyt Kartanossa, vaan muuttivat Toralan tilalle lähes naapuriin. Henkikirjamerkinnän mukaan he asuivat Toralan tilan alla. Siellä asuessa heille syntyi ensimmäinen lapsi 9.8.1880. Lapsi sai nimekseen Hilda.

 

Silloin kun käytettiin sanontaa ”talon alla” tarkoitettiin sitä, että perhe ei omistanut omaa maata. Asunnon saattoi omistaa, mutta se oli kyseisen talon maalla ja siitä maksettiin vuokraa joko rahana tai työllä, joskus molempina Kauppias ja posteljooni

 

Oskari piti maakauppaa vuosina 1903- 1914.  Kaupanpito oli luvanvaraistaja  lupaa myönnettäessä otettiin huomioon matka kaupunkiin siitä paikasta mihin kauppaa ajateltiin perustaa. Samoin otettiin huomioon kulkuyhteydet isompaan kauppapaikkaan.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uusi maakauppias ei saanut vaarantaa muiden kauppiaiden elinkeinoa asettumalla liian lähelle. Oskarin kauppa paikan sijainnista ei ole asiakirjatietoa, joten on käytettävä muistitietoja.

 

Entinen kyläläinen Kyllikki Estemaa muisti Oskarin kaupan olleen ns. vanhassa Ehossa, nykyisen Kuuselan tontin pohjoispuolella, hän piirsi kaupasta kuvan kaikkine rakennuksineen. Alvettulan, Matkantaustan ja Lautsian postipysäkki oli ollut Kuuselan kaupassa ja sitä hoiti Erika. Varsinaista postinjakoa kylän keskustasta syrjemmälle ei silloin vielä ollut järjestetty, vaan yleinen käytäntö oli, että joku kyläläinen kauppa - tai myllyreissullaan vei postin mennessään

kotikulmille, josta  itse kukin poikkesi omansa noutamaan jos oli kulkua sinne päin. Postihallinnon palkkaamia postinkantajia palkattiin kylään vasta kun Alvettulan postinhoito siirtyi Emil Parangolle vuonna 1927.

 

Postinkulku ei ollut ollenkaan itsestään selvää, vaikka se valtion hommaa olikin. Salli Kartano kertoo Hauhon Joulussa julkaistussa muistelmassaan, kuinka kyläläiset pitivät postinkulun ylläpitämiseksi kylässä iltamia.

 

Perheeseen syntyi poika Ilmari vuonna 1903. Kun postin ja kaupanpito vei paljon aikaa, oli pakko palkata Kuuselaan piika hoitamaan sekä lasta että huushollia. Piika oli kotoisin Matkantakaa ja hänen tehtävänään oli pojan ja talouden hoito. Ilmarilla oli kuulemma tapana komennella piikaa ” vatkaa piika velli niin ettei tule kokkareita” , kun piika valmisti vehnäjauhovelliä, josta Ilmari erityisesti piti.

 

”Hauhon kansakoulut 100 vuotta” kirjassa mainitaan Oskarin kuuluneen koulun johtokuntaan, koululle valittiin johtokunta ensimmäisen kerran vuonna 1911. Siinä valinnassa Oskari ei ollut vielä mukana joten voidaan arvella että hän otti luottamustoimen vasta 1915 aikoihin, silloin kun Ilmari oli koulussa.

 Erikan on kaikesta päättäen pitänyt osata laittaa ruokaa, sillä hänet on merkitty samassa kirjassa olleen koululla keittäjänä ja siivoojana.

 

Koulukeittola aloitti toimintansa Alvettulan koululla 1914. Oppilaiden vanhemmat toimittivat ruokatavarat ja ruokailuvälineet koululle ja varakkaiden lapset joutuivat maksamaan ruuasta 25 penniä ateriasta, mutta köyhät saivat ruuan ilmaiseksi.

 

Mitä ruuaksi tarjottiin, luultavasti keittoja ja velliä, koska vielä 50-luvulla perunoita ja kastiketta tarjottiin vain pari kertaa vuodessa, muulloin oli vellejä, puuroja ja keittoja.

                                                                             

Oskarin sentraali

 

Hauholle aloitettiin viritellä puhelinta Keijo Haapavuoren Hauhon Joulussa olevan artikkelin mukaan vuonna 1903. Alvettulaan vedettiin johto heti seuraavana vuonna. 

 

Alvettulan puhelin sai nimekseen Väinölän sentraali ja Oskari otti keskuksen hoitoonsa ja tätä tointa hän hoiti vuoteen 1913 lähes saman ajan kun hän piti kauppaa.

Siitä ei ole tietoa, oliko sentraali samassa paikassa kuin kauppa.

 

Puhelinlinjat olivat useasti epäkunnossa ja korjauksiin ei ollut varaa ja se lieneekin yksi syy miksi Oskari lopetti sentraalinpidon.

 

Vuosipalkka keskuksen hoidosta oli 140 markkaa, ja jos toimi oli hoidettu hyvin, palkkaa sai lisää. 15 mk vuodessa. Sivullisten, siis muiden kun puhelinosakkeen omistajien, annettiin puhua keskuksesta, mutta sitä joutui maksamaan 10 penniä paikallispuhelusta, ja 20 penniä puhelusta Luopioisiin.  Hämeenlinnaan maksoi puhelu  25 penniä.

 

Alvettulan sentraalista kävi monet kyläläiset soittamassa asioitaan siitä päätellen, että Oskari oli pyytänyt johtokunnalta sentraaliin laatikkoa, mihin hän saisi kerätä kyläläisten puhelinmaksuja. Pyyntö oli katsottu kohtuulliseksi ja laatikko oli hankittu.

     

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alvettulan keskuksen asiakkaita olivat puhelinluettelon mukaan vuonna 1916:

Eerola A. Saha ja Mylly

Kartano A, tilallinen

Kartano Juho tilallinen

Kauko Frans kasoori

Laurila H. tilallinen

Mattila A. tilallinen

Maula V. tilallinen

Mäkinen V. tilallinen

Rekola Edvard kunnallislautakunnan esimies.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oskarin jättäessä sentraalinpidon sitä hoiti Parangon Meeri, Emilin kasvattitytär.

Meerin jätettyä työn seuraava ”sentraalisanna” oli Estlinin Ida. Hänen sairastuttuaan vuonna 1948 tekivät Aleksi ja Aino Estlin sopimuksen puhelinkeskuksen hoitamisesta Alvettulassa omassa huoneistossaan. 

 

Palkka oli sidottu indeksiin ja sopimus oli jatkuva. Sopimus raukesi kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisesta.

Yhtiö maksoi kuukausittain palkkaa 7600 mk, johon sisältyi keskuksen vuokra ja korvaus lomapäivistä.

 

Mäkitupalaisesta lohkotilalliseksi

 

Torpparilain tullessa voimaan vuonna 1918 saattoi hallitsemansa vuokramaan lunastaa itselleen ja niin teki Oskarikin vuonna 1923. Asia oli tullut vireille jo kahta vuotta aikaisemmin, jolloin hän oli lähettänyt kirjallisen ilmoituksen vuokralautakunnan puheenjohtajalle halustaan lunastaa hallitsemansa mäkitupa-alue.

 

Alue oli 0,2231 hehtaarin suuruinen ja hän maksoi siitä 245,41 markkaa.

Paikalle Oskari antoi nimeksi Kuusela. Maakauppaan ei kuulunut oikeutta yhteisiin vesialueisiin, kalastaa sai, mutta päätösvaltaa veteen liittyvissä asioissa ei ollut.

 

Oskari oli viljellyt aikaisemmin Kuuselaa suullisella sopimuksella 19 vuotta, vuokraa maasta hän oli maksanut 10 markkaa vuosi.

 

Kuuselaan oli rakennettu talo paikalleen jo neljä vuotta ennen sen omaksi lunastusta.

Toinin muistitiedon mukaan Kuusela on rakennettu vanhoista hirsistä, jotka oli tuotu laivalla Pälkäneeltä. Jaakko Tamminen on Kuiseman kylää tutkiessaan löytänyt tiedon, että Oskari olisi kuljettanut laivalla Kalle Aaltosen kanssa Alvettulasta maitoa Kuiseman meijeriin, joten Toinin muistitieto hirsistä voi hyvinkin pitää paikkansa.

 

Kylän elämää…

 

Kylän elämä oli vilkasta, koulu oli perustettu jo vuonna 1880. Oma koulutalo saatiin kylään 1887.  Tonttimaa ostettiin Tapolasta ja rakennuksen piirsi ja urakoi rakennusmestari Matti Estlin Alvettulasta. Solperille rakennettiin uusi pytinki, ja isäntänä oli silloin Vihtori Maula vaimonsa Mandan kanssa.

 

Bertta Soinio tuli kouluun opettajaksi 1889 ja kirjasto aloitti koululla vuonna 1890. Hän teki pitkän päivätyön ja eläkkeelle hän pääsi vuonna 1929. Kiitokseksi kyläläiset hankkivat hänelle rakennuspuut taloa varten. Nyt talo seisoo koulun vieressä. Suojelukohteeksi se nimettiin 1900 luvun loppupuolella.

 

Wäinölän yhtiömeijeri aloitti toiminnan 1894 Myllynlahden rannalla. Yksi puuhamiehistä oli Heikki Hyömäki kartanosta. Jauhattajia myllyssä  kävi Hattulaa myöten ja maito tuli lähitaloista. Vuonna 1905 yhtiömeijeri muutettiin osuustoimintaperiaatteella toimivaksi meijeriksi.

 

1905 koulutaloa laajennettiin rakentamalla sauna ja pesutupa. Samana vuonna perustettiin Väinölän työväenyhdistys, tässä perustamiskokouksessa Hyömäen Vähetyssä oli mukana ollut noin parisataa henkilöä jotka olivat kotoisin lähikylistä.

 

Alustavaa kokousta oli pidetty Alvettulan Rantalassa jo kuukautta aiemmin.  1906 tammikuussa perustettiin punakaarti.

Samana vuonna aloittivat toimintansa myös ”Lukutupa” työväenyhdistyksen toimesta. Luettavaksi tilattiin: Työmies, Helsingin sanomat, Suometar ja Sosialistinen Aikakauslehti.

 

1907 kylän meijeri lopetti toimintansa ja maitoja kuljetettiin sen jälkeen Hauhon Osuusmeijeriin ja mitä luultavimmin jo silloin myös Kyllön Osuusmeijeriin. Mauri Estemaan tiedoissa meijeri toimi vuoteen 1917.

 

Ensimmäinen SOK:lainen kauppa perustettiin Riuttan taloon. Myöhemmin Riuttan talo paloi kaikkine varastoineen ja palossa kuoli yksi talon lapsista. Osuuskauppa joutui suoritustilaan vuonna 1909

 

Rantala sai uudet isännät vuonna 1912. Heikki Laurila ja Maria Jussila aloittivat isäntänä. Samana vuonna myös Ellilän isännyys siirtyi Kalle Kokkalan ja Hilja Honkamäen isännyyteen.

 

Koulu sai sähkövalon vuonna 1920. Se oli suuri edistysaskel ja koulun kirjasto muuttui piirikirjastoksi vuonna 1925.

 

Hyömäestä tuli oma koulupiiri ja seuraavana vuonna Alvettulan kouluun rakennettiin toinen kerros.  Keittola siirrettiin saunarakennukseen ja entisen keittolan tiloihin kunnostettiin opettajan asunto.

 

Vuonna 1931 koululla aloitti opettajana Helmi-Liisa Heimo. Hänestä on Toinilla niin kun muillakin työväestön lapsella ikäviäkin muistoja.  Opettaja Heimo kuului Lottiin ja hän oli innokas suojeluskuntalainen ja se oli näkynyt myös opetustyössä.

 

”Heidän haudallensa istutan mä ruusun...”

 

Vuosi 1918 oli kylässä verinen vuosi. Kylissä jouduttiin majoittamaan ja ruokkimaan niin valkoisia kun punaisiakin.  Hyömäki ja Alvettula oli suurten joukkojen läpikulkupaikka koko huhtikuun ajan. Alvettulan joki ylitettiin taistellen useassa aallossa, kaatuneilta ei voitu välttyä ja joitain henkilöitä katosi taisteluissa jäljettömiin.

Punaiset olivat ennen taisteluja asettuneet asemiin joen eteläpuolelle ja heitä oli majoitettuna Rantalaan, Tapolaan ja Solperille. Pohjoispuolella olivat valkoiset. 

Kylän läpi kulki paljon myös pakolaisia, jotka tulivat pääosin Hämeenlinnasta ja olivat saksalaisia pakoon lähteneitä siviilejä. 

 

Keväällä jouduttiin koulu sulkemaan, sillä se toimi silloin punaisten sairaalana.

Kylän selviämisestä tästä sodasta ei silloin puhuttu mitään, eikä siitä puhuta vieläkään.

Yksistään Väinölän työväenyhdistyksestä joutui teloitetuksi, murhatuksi tai katosi jäljettömiin 22 henkilöä. Jokainen heistä oli jonkun naapuri, isä, äiti, sisar tai veli.

 

Punaisten murhaamaksi joutui Kartanon isäntä Matkantakaa sekä Hyömäestä kauppias Engman. Todettakoon että Kartanon isännän ja kauppias Engmanin murhaajat olivat muualta, eivät oman kyläläisiä.

 

Koskettavin ja raain tapaus kohtasi Heleniuksen Kallea Kuhmoisten sairaalassa, jonne hänet oli viety haavoittuneena. Kalle ammuttiin sänkyyn ja ampujan sanottiin olleen Pälkäneeltä. Mitä hänen teloittajansa jälkeenpäin ajatteli ja miten hän henkisesti selvisi. Kalle oli kuulunut Väinölän työväenyhdistyksen nuoriso-osastoon sen perustamisesta asti.

 

Solperin isäntä taas puolestaan pelasti kylän miehiä varmalta kuolemalta mennessään keskeyttämään alusvaatteisillaan kokouksen, jossa oltiin jakamassa kuolemantuomioita. 

Jos kylässä Seuratalon takana Tapolan pellolla ei olisi punaisten muistomerkkiä muistuttamassa siitä, että siellä makaa punaisia kaatuneita ja murhattuja, voisi ajatella että sota kulki kylän ohi jälkiä jättämättä.

 

Kotona Kuuselassa

 

Oskari ja Erika eivät ole kuuluneet työväenyhdistykseen, mutta Ilmarin sanottiin olleen punakaartissa ja vankilassa, silloin hän olisi ollut 15-vuotias.  Mistään asiakirjoista en kuitenkaan toistaiseksi ole löytänyt asiasta todisteita, on vain Matti Kuuselan kertoma muistitieto. Pakkovärvätty hän on voinut olla ja hän on voinut kuulua siihen poikaporukkaan, joka värvättiin punakaartiin Hyömäessä. Värvätyt pojat pääsivät karkaamaan Pesosen Akulta ja heidän on kerrottu piileskelleen metsissä. Metsässä oli useita ”karkureita” ja kylän väki vei heille ruokaa.

 

Matti Kuusela muisteli kuulleensa, että kun Ilmari oli palannut reissultaan, niin hän oli ollut niin nälkäinen, että oli syönyt kaikki kotoa löytämänsä ruokatavarat.

 

Oskarilla oli ollut parantajan taitoja, ihmisiä hän ei lääkinnyt vaan eläimiä. Toini ei muista olisiko hän halunnut olla unelmissaan eläinlääkäri, mutta hän muistaa varsinkin hevosia koskevat kirjat joita säilytettiin pikkukamarin kaapin päällä. Kirjoihin ei saanut koskea kukaan muu kuin Oskari. 

 

Kantolan kartanossa Luopioisissa, jossa Oskari varttui, oli paljon hevosia. Vielä 1900-luvun alussa siellä oli kaksi tallia, joihin molempiin mahtui parikymmentä hevosta. Oskarilla oli Kuuselassa omakin hevonen, jolla hän haki kaupungista tavaraa kauppaansa. Varmasti sillä tehtiin muitakin reissuja. Näistä tavaranhaku reissuista kertoo muistitieto,  että  hänet ryöstettiin kolme eri kertaa peräkkäin ja ryöstöjen takia  hän joutui lopulta konkurssiin ja niin kaupanpito loppui.

 

Eräs kyläläinen kertoi Toinille 2000-luvulla, että heillä oli kotonaan Oskarilta ryöstettyä tavaraa myynnissä, ensin sitä vähän jäähdyteltiin ja myöhemmin sitten sitä myytiin tai vaihdettiin muuhun tavaraan.

 

Eräs mielenkiintoinen seikka johon olen kiinnittänyt huomiota lukiessani Väinölän Työväenyhdistyksen pöytäkirjoja Oskarin kaupan ajoilta, kertoo, että sen talon emäntä, missä Oskarilta vietyjä tavaroita myytiin, pöytäkirjojen mukaan hommasi aina yhdistykselle tarveaineita niin leipomuksiin kun ravintolan ”puhvettiinkin”.

 

Erika kuoli 1934.  Hänen perukirjassaan on lueteltu naisen jäämistöön kuuluvan mm. 3 pyhäpukua, 2 päällystakkia, 3 arkipukua ja kolmet jalkineet sekä 2 sormusta.  Kuolinpesän varoiksi ilmoitettiin velkojen jälkeen 11.011.05 mk, euroiksi muutettuna 1708 € . (Vuonna 1934, 1000mk vastasi osto voimaltaan 320 € joten kuolinpesän varoilla olisi voinut ostaa palveluita ja tavaraa 3520 euron edestä). Hautajaiset olivat maksaneet 1500mk ja lääkärikuluja oli 100mk, köyhäinveroa määrättiin maksettavaksi 15,95 mk ja palkkioita 75 mk Perunkirjoituksen suoritti poliisikonstaapeli Hinkkanen sekä piiripäällikkö Estlin. Luultavasti heidän nimensä löytyy useammankin perukirjan alta kylässä, sillä Esra Hinkkanen teki perukirjoja muistaakseni vielä 50 -luvullakin.

 

Hilda oli kuollut jo vuonna 1918 Tanskassa. Tanskaan oli lähetetty tosin tiedusteluja koska tiedettiin että siellä elää Tanskan alamaiset Hildan tyttäret Dacmar ja Erna sekä poika Oskar.   Ketään ei kuitenkaan ollut tavoitettu, joten Ilmari sai äitinsä osuuden perinnöstä.

 

Erikan kuoleman jälkeen myös kaikki yhteydenpito Tanskaan loppui,  koska Kuuselan miniä  Otilia poltti kaikki sieltä tulleet kirjeet ja kortit. Jäljellä on vain pieni sininen lasikana joka nyt koristaa vanhaa kirjoituspöytäni kulmaa Hämeenlinnassa.      

 

Erikan hautajaisista Marttilan Helmillä Matkantakaa on muistikuva, että siellä oli ollut mustaan paperiin käärityt konvehdit joita tarjottiin kaikille hautajaisvieraille. Tapaa pidettiin harvinaisena tavallisten ihmisten maahanpanijaisissa, mutta nyt niitä tarjottiin. Sirkka Pekkola Torvoilasta taas kertoi että Oskarilla ei ollut ”oikeita kukkasia” vaan hän oli laskenut kummulle luonnon kukkaset jotka hän oli hakenut pellon reunalta. 

-Annan sulle nää luojan kukkaset matkallesi, hän oli sanonut niitä laskiessaan.

 

Erikan kuolemasta oli kulunut pari vuotta kun Oskarin kuoli.  Hänen jälkeensä perunkirjoituksessa pesän varat olivat vain 2483,90mk

Toini kertoi, että Rantalassa oli istunut mieskööri ja siellä Oskari oli Estlinin ja Hykkyräisen Oskarin kanssa tiheään tahtiin ollut ryypiskelemässä.

Maija Haussalo, joka asui Kuuselan naapurina, kertoi että Oskari oli hintelä vartaloltaan, vähän kumarainen ja vääräsäärinen.

 

Luonteeltaan Oskari oli ”pelkkä hyvvyys” niin kuin hänestä kylällä yleensä sanottiin. Oskarin luonteen hyvyyttä tai suvaitsevuutta kuvasi myös se, että mustalaiset, jotka kulkivat kieseineen vielä siihen aikaan kylästä kylään, saivat aina yösijan Kuuselassa.

 

Kun Oskari oli kuollut, niin yksikään mustalainen ei Kuuselassa enää yöpynyt. Ei siksi että sinne ei olisi voinut tulla, vaan ehkä jonkun uskomuksen vuoksi, pelättiinkö talon isännän kuoleman tuovan taloon poikkeaville huonoa onnea, vai mitä, sitä en tiedä.

 

Molemmat niin Oskari kun Erikakin on Toinin muistin mukaan haudattu rivihautaan Hauhon hautausmaalle. Suuria hautapaasia ei siis ole, vaan heidät on haudattu niin kuin köyhät yleensä haudattiin.

 

Hilda Maria Oskarintytär  9.8.1880- 9.4.1918

 

Oskarilla ja Erikalla oli tytär Hilda. josta aiemmin mainitsin. 18-vuotiaana hän muutti Ruovedelle itsellisen tyttärenä, siellä hän oli kaksi vuotta ja Ruovedeltä Suoniemelle muuttaessaan hänet mainitaan meijerioppilaana. Suoniemellä hän oli Kauniaisten Kartanossa oppimassa meijerikön ammattiin. Meijerikkönä hän muutti takaisin Hauholle vuonna 1901.

 

Kaksi vuotta myöhemmin 6.7.1903 Hauhon syntyneiden luettelossa on merkintä lapsen syntymästä. Maakauppiaan tytär Hilda synnytti pojan, joka kastettiin Ilmari Albinukseksi. Kuuselat asuivat silloin edelleen Hyömäen Toralassa.  Isästä ei ole mitään merkintää syntyneiden luettelossa, Ilmari syntyi äpäränä, niin kuin silloin vielä isättömiä lapsia nimitettiin.

 

Vuonna 1904 Hilda muutti Tanskaan ja Ilmari jäi Oskarille ja Erikalle. Henkikirjoissa on merkintä kahden henkilön oleskelusta ulkomailla, mutta se ei tämän hetkisten tietojen valossa pidä paikkaansa. Ei myöskään Toini ole koskaan kuullut että Ilmari olisi ollut lapsena Tanskassa.

Tanskassa Hilda perusti perheen ja oletettavasti sukunimi oli Nielsen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ilmari Albinus  6.7.1903-  26.10.1956                                                                                                         

 

Ylläoleva koulukuva vuosilta 1916- 1917.  Kuva on julkaistu aikaisemmin Hauhon Joulussa vuonna 1978, josta tämäkin kuva on otettu.

 

Kuvan henkilöissä Ilmari on ilmoitettu olleen toisen rivissä ylhäältä lukien, mutta hän on kolmannessa rivissä kuudes vasemmalta. Tähän tulokseen olemme tulleet Toinin kanssa.

Mitä Ilmarin nuoruuteen kuului, niin Toini on kertonut että hän olisi ollut kylän ”pirtutrokarien” juoksupoikana. Palkkioksi oli kuulemma saanut pirtua.

Aikuisiässään Ilmari ei väkeviä käyttänyt, sanoivat että hän oli juonut kiintiönsä täyteen poikavuosina ollessaan kylän pirtutrokarin apulaisena.

Kerrotaan jopa niin hurjaa juttua, että hänen suustaan olisi tullut sininen liekki ja  se oli saatu vaivoin sammumaan  maidolla.

 

Tiedä häntä, tarinoita kulkee. Ehkä Ilmari siirtyi kahvinjuontiin pirtukauden jälkeen, sillä Heikki Hietanen Innalan talosta Aikkolan kylästä kertoi että heiltä vietiin miehille kahvit tietyömaalle silloin kun Pälkäne-Tampere tietä korjattiin.

Ilmari oli ollut samalla työmaalla töissä. Ensimmäisen päivän jälkeen hänelle oli keitetty ”oma pannu” sillä hänellä oli tapanaan juoda 6-7 kupillista ”kahveeta” kerrallaan, niin kuin hän itse sanoi ”Ihmisen kiusaamiseksi” hän sanoi sitä, jos kahvia ei ollut riittävästi, tai sitä ei huomattu tarjota niin paljon kun hän sitä olisi juonut.

 

                                                   

Ilmari astui vakinaiseen palvelukseen 26.3.1923,

RTR I patteriin, sieltä hänet vapautettiin täysin palvelleena 3.6.1924 tykkimiehenä ja sanitäärinä.

Palvelusaika 14 kk 7 pv. johon sisältyi rangaistus 11 vrk yksinkertaista                                                             

 

Arvosanat joita oli merkitty passiin: Täsmällisyys: tyydyttävä, Ahkeruus: tyydyttävä,                                                                                                                 

Huomiokyky: hyvä, Käytös: hyvä joka oli vedetty yli ja tilalle kirjoitettu tyydyttävä.

Tämä ”tyydyttävä” joka lukee arvosanana käytöksessä, saattaa johtua siitä, että armeijassa ollessaan Ilmari näytti mallia jollekin ylemmälle upseerille ammunnassa. Ilmari oli hyvä ampuja ja sen hän tiesi itsekin. Upseeri oli ollut vielä taulujen vierellä kun Ilmari ampua posautti tauluun. Osuma oli 10 ja palkinnoksi tuli arestia 11 vuorokautta arestia.

 

Ilmari oli 179 c pitkä, painoi 70 kg ja lakin koko oli 52, samoin puku ja saapas 46                                                                   

 

Kun talvisota alkoi, Ilmari saapui liikekannepanon jälkeen joukko-osastoon 8.12.1939.

Hän joutui kymmenen päivän koulutukseen Hämeenlinnaan ja rintamalle hän lähti panssaritorjuntatykin apulataajana.

 

 

Rintamalla hän oli 6 kk ja 22 päivää

Ilmari lomautettiin 27.4.1940

Taistelupaikat oli v 1939 Lyly –Summa –Kämärä -Pilpula ja Ihantala.

 

Jatkosodan aikana Ilmari kului JR 44 II konekiväärikomppaniaan.

Jr 44 oli koottu pääosin Hauhon, Tuuloksen ja Luopioisten miehistä. 2 kk oli hauholaisia ja monia miehiä oli omasta kylästä.

 

Taistelupaikat olivat Varolampi, Tolvajärvi, Ontsola, Palolahti, Pultsoila, Suurmäki- Vitele, Säntämä, Ylä-Tuulos, Aunusjoki, Nurmoila, Koilampi, ja Syvärin voimalaitos. 

Hänet kotiutettiin asemasodan aikana 6. maaliskuuta 1942.

Ilmari kutsuttiin uudelleen sodan loppuvaiheessa 12.7.1944. Silloin hän palveli ajomiehenä Juustilassa ja Tolvajärvellä.

 

Vuonna 1954, kun Väinö Linnan Tuntematon sotilas ilmestyi kirjana, oli Munnen Eino lainannut kirjan kylään.  Hän oli ollut Ilmarin sotakaveri ja kuulunut samaan konekiväärikomppaniaan (JR 44. II  KKK.) Kirja oli kysytty ja se sai olla lainassa vain yhden vuorokauden. ja nyt se oli luettavana Kuuselassa.

 

Olen kirjannut lukutapahtuman kertomukseen, jossa käyn läpi ”Ilmarin jatkosodan.” Kyseisen kertomuksen jatkosodasta anna teille sitten kun olen sen saanut valmiiksi kaikkine tarkistuksineen. Lainaan em. kertomusta tähän.

 

”Ilmari vaarini ei koskaan kertonut meille lapsille sodasta, en myöskään kuullut, että Kuuselassa vierailleet miehet iltaa istuessaan tai käydessään lehtiä lukemassa olisivat sodasta puhuneet edes keskenään.

 

Poikkeuksen teki vuosi 1954,jolloin Väinö Linnan Tuntematon sotilas oli juuri ilmestynyt. Kirja oli tullut kylämme kirjastoon, ja sen sai kukin lainata yhdeksi vuorokaudeksi kerrallaan. Linnan teos lainattiin Kuuselaan, ja sinne kokoontui kylän miehiä pirtin täydeltä kuuntelemaan kun Toini, Ilmarin tytär, luki kirjaa ääneen.

Kun Toinin ääni väsyi, Saarisen Kalle (isäni isäpuoli) jatkoi lukemista, taukoja ei juuri pidetty. Kaikki tuolit ja jakkarat olivat käytössä. Olipa ulkoa tuotu pari pölliäkin ja niiden päälle laitettu lankku istumista varten.

 

Välillä Ilmari antoi Otilialle, mummulleni, käskyn keittää ”kahveeta”.

Pannu ja kupit tuotiin pirtin pöytään, mistä kukin otti kahvia silloin kun mieli teki.

Muistan kuinka Kuuselan pirtissä oli sota silloin vahvasti läsnä, vaikka olin vasta 7- vuotias. Välillä kuulin kuinka äitini ääni värähti, hänen oli pakko keskeyttää kunnes taas pystyi jatkamaan. Näin, kuinka miesten silmänurkkaan nousi vesi. Vaivihkaa poskelle valuva kyynel pyyhkäistiin hihansuuhun. Linnan kirja nosti mieleen muistoja, jotka oli haudattu puhumattomuuteen.

Sota oli kipeä asia, sen jättämät haavat eivät olleet ehtineet vielä umpeutua. Se mistä ei puhuttu, sitä ei ollut olemassa.”

 

Ilmari ja Otilia Höök 31.8.1901- 27.1.1986

 

Oskarin kuollessa Ilmari ja Otilia olivat asuneet Kuuselassa jo vuosia.  Ilmari oli silloin 35-vuotias ja lapset Toini 14 v. ja Matti 13v. Vain yhden vuoden Ilmari ehti isännöidä Kuuselaa, kun alkoi talvisota vuonna 1939, sen perään tuli jatkosota.

 

Sotavuosien jälkeen Ilmarilla olikin elinaikaa enää kymmenkunta vuotta. Hän kuoli syksyllä vuonna 1956, samana vuonna kun Toini ja Sakari muuttivat Kuuselasta työväentalon nurkalle Koivumäkeen omaan taloonsa.

Näinä sodanjälkeisinä vuosina Ilmari kalasti ja kävi sekalaisissa töissä Hän kävi mm. rakentamassa Rajakosken voimalaa Neuvostoliiton puolella. Sillä reissulla oli mukana muitakin kyläläisiä, ainakin Heleniuksen Toivo ja Jaakko ja meiltä isäni Sakari.

 

Otilia oli tullut Solperille Pylkönmäeltä piiaksi. Hän oli siirtänyt muuttokirjansa Hauholle vasta vuoden 1926 tammikuussa. Ehkä hän ajatteli ensin katsastaa kylää ja sitten vasta päättää jäädäkö vai jatkaako matkaa.

Ilmarilla oli tapana käydä Solperilla  riiuureissulla. Olihan siellä naisia mistä valita ja Otilia oli sitten se, josta tuli Kuuselaan miniä.

Sitä ei tietysti kukaan tiedä kuka kenetkin valitsi, mutta Ilmari ja Otilia vihittiin 19.2.1926. Toini syntyi saman vuoden huhtikuussa ja Matti vuotta myöhemmin. 

Sitten olikin perhe koossa, enempää lapsia ei ilmaantunut.

Toinen lapsista syntyi Siltasella viisarille mennessä joen takana ja toinen keskellä kylää entisessä Ståhlhammarin talossa, silloin talossa asui Mäkiskä.

 

Perhe muutti Kuuselaan Toinin ja Matin syntymän jälkeen.

Sodan aikana  Kuuselassa asui Kaukosen perhe, jotka olivat evakoita. Mukanaan Karjalasta he toivat lehmän, jonka jättivät Kuuselaan silloin kun muuttivat pois.

 

Kuuselan navetassa oli Otilialla lehmä tai kaksi, joskus taisi olla vasikkakin. Yhden vasikan nimi on jäänyt mieleeni, ehkä siksi, kun nimi oli minun antamani, sen nimi oli ”Sammalkaiku”. Nimi oli vaikea muistaa ja kirjoitin sen kammarin muuriin vahakynällä. Vasikka myytiin, mutta nimi säilyi muurissa.  

 

Navetan yläpuolella oli kanala, sinne mahtui 20-30  kanaa. Ylimääräiset munat myytiin kyläläisille.

 

Kuvassa Otilia ja Ilmari ”kootussa hääkuvassa” ja seuraavassa kuvassa Otilia on tulossa kylältä maitohinkkeineen. Otiliasta tykättiin kylässä, hän kävi auttelemassa naapureita pyykinpesussa, lypsyllä ja muissakin töissä.    

 

Väinölän työväentalolla Otilia siivosi pariinkin eri otteeseen, pöytäkirjojen mukaan vuosina 1941 - 46.  Uudelleen hänet valittiin siivoojaksi v. 1947, 400 mk:n kuukausipalkalla. Tointa hän hoiti vuoden. Toinin mukaan Otilia oli siivooja vain nimellisesti ja todellisuudessa siivouksen suoritti Toini, vaikka hän ei palkkaa siitä saanutkaan.

 

Ilmari oli mainittu Salme Pohjolan mukaan Väinölän Työväenyhdistyksen tilintarkastajana, mutta muuten hän ei yhdistyksen toimintaan ollut ainakaan pöytäkirjojen perusteella osallistunut.

 

Otilia kantoi postia Ilmoilaan jonkin aikaa. Aika ajoittuu arviolta 1930 luvun vaihteeseen. Kerran kun Otilia olisi tarvinnut apua postin kannossa, Ilmari ei ollut avunpyynnöstä moksiskaan, niin Otilia suuttui ja otti lopputilin koko hommasta.

Postinhoitaja Paranko oli pahoitellut Otilian irtisanoutumista, sillä olisihan työ tuonut jotain lisäansiota taloon, mutta itsepäisenä naisena Otilia ei päätöstään perunut, tuskin koskaan katuikaan.

 

Otilialla oli ollut uskonnollinen kotikasvatus ja hän kävivät mielellään seuroissa. Ilmari taas oli ateisti eikä ymmärtänyt ollenkaan Otilian ”harrastusta”. Niinpä Otilian oli karattava seuroihin. Jo päivällä hän ennakoi tilanteen ja vei vaatteensa ulos puuliiteriin ja ihan kuin huomaamatta hän aina pääsi livahtamaan kylälle. En tiedä tuliko jälkeenpäin sanomista.

 

Kalastusta

 

Ilmari oli ammattikalastaja. Turun yliopiston tutkijan Tuula Leimun mukaan kylässä ei muita ammattikalastajia ollutkaan kun Kuuselan porukka.

Kalaporukkaan on kuulunut Toinin muistaman mukaan Ilmari, Paasikiven Veikko, Haussalon Kustaa, Sakari ja Matkantakaa Marttilan Niilo.

staa Haussalo, Mikko Hauss

Niilo ja Sakari kalastivat pääasiassa Ilmoilan selällä ja muut Hauhonselällä.

Tuula Leimun mukaan kaikilla oli saman saman verran pyydyksiä, yhdessä porukka kalasti ja saalis jaettiin tasan joko kaloissa tai sitten lähetettiin kalat Hämeenlinnaan myytäväksi. Tätä yhtiömuotoa Tuula L. nimitti kapitalistis-koperatiiviseksi yhtiöksi.                                                                                        

 

Toinin Muistin mukaan porukka ei toiminut näin, vaan paljon vapaammin.

Porukalla oli ollut iso sumppu myllynrannassa, johon oli kerätty kuhasaaliit ja niitä myytiin rauhoitusaikana poliisin luvalla mm. Tampereen Lokomolle. Kuhaa oli noussut Hauhon-selästä niin paljon kerralla, että veneestä oli joskus näkynyt vain muutama sentti veden pinnalla kun porukka rantautui.  

Myynti oli ollut tarkkaa hommaa, poliisi oli myyntihetkellä mukana hän löi ”lommin” (sinetin) joka kalaan ja sen jälkeen se voitiin pakata kuorma-autoon ja myydä.

Myöhemmin kun kuhan saanti väheni, niin ihmiset ihmettelivät sen häviämistä. Joku koiranleuka oli sanonut, ettei se mihinkään ole hävinnyt, vaan kalat on lähetetty linja-autolla Hämeenlinnaan taikka kuorma-autolla Tampereelle.

 

Muistan kuinka eräänä syksynä  heikkojen jäiden aikaan Ilmari putosi jäihin. Kello läheni illalla kymmentä ja miestä ei kuulunut kotiin. Aikuisten puheista ymmärsin että jotain on vialla, mutta en tiennyt että mitä. Lopulta Ilmari tuli vaatteet märkinä ja koppuraisena, jää oli pettänyt ja hän oli Toinin muistin mukaan pudonnut jäihin kelkkoineen ja verkkoineen. Jotenkin hän oli päässyt verkoista irti, mutta kelkka, tuura ja verkot olivat menneet järven pohjaan.

 

Muistan myös yhden kertomuksen siitä kun kalaporukka oli eksynyt sumuun Hauhonselällä. Kotirantaa ei löytynyt, rannoista minne löydettiin, ei yksikään ollut näyttänyt tutulta. Lopulta miehet päättivät yöpyä, heittivät puserot pään alle veneeseen ja nukahtivat. Sumu oli hävinnyt yön aikana ja miehet heräsivät Aroniemenkärjestä.

Voin vain kuvitella sitä kiroilun määrää minkä Ilmari on suustaan päästänyt kun huomasi että paattiranta melkein näkyi yöpaikkaan.

 

Lapsena kuulin ensimmäisen kerran ankeriaista, sellaista en nähnyt ja puheista päätellen se oli ollut ainakin käsivarren paksuinen, melkein kun ilmestyskirjan peto.  Haussalon Kustaa oli sellaisen saanut vissiin pitkässä siimassa. ja pannut sen kotiin tultuaan räystäsvuotoon tynnyriin talteen. Aamulla oli tarkoitus näyttää saalista naapureille ja muille ihmetteleville. Kustaan ja muidenkin hämmästykseksi tynnyri oli tyhjä, hiekassa oli vain vana jota seuraten päädyttiin rantaan jonne oli matkaa muutama kymmenen metriä. Se loiro oli lähtenyt lipettiin ja palannut sinne mistä se oli tullutkin.

 

Toisten pyydyksillä jotkut kävivät ihan työkseen ja niin Ilmarin pyydyksiäkin oli käynyt kokemassa joku muukin kun hän itse. Taas kerran oli verkko koettu. Ilmari kimpaantui ja laittoi partakoneenteriä yläpaulaan ja peitti terät ahvenruohoilla.

 

Salakalastaja koki elämänsä karmeimman kohtalon. Kokiessaan pyydystä hän oli putsannut kädellään paulaa ruohoista arvattavin seurauksen. Ilmari näki että verkolla oli ainakin käyty ja soitti silloiselle kunnanlääkäri Reinikaiselle ja kysyi oliko kukaan käynyt hiljakkoin laittamassa sormiinsa tikkiä ja jos oli käynyt niin kuka.

 

Reinikainen ei voinut sanoa muuta kun ”Perkeleen perkele sinäkö sen olit tehnyt” Henkilö selvisi, mutta kukaan ei tiedä ottiko hän opikseen. Tämän tarinan kuulin Salme Pohjolalta.

 

Ilmoilan kalaporukan Sakarin ja Marttilan Niilon yhteisolo ei oikein luonnannut pitemmän päälle. Yhdessä he hankkivat moottoriveneen ja sen käytöstä tuli sanomista kun Sakari ajaa hurutteli sillä enemmän kun Niilo.  Miehille tuli pesäero ja Sakari lunasti paatin omakseen.

 

Tämä alla olevassa kuvassa oleva vene oli Ilmarin oma ja sillä käytiin kalassa ja ajettiin hurvittelureisuja.

Kuvasta päätellen ollaan palaamassa maisemaretkeltä tai tukkilaisista Myllynlahden rantaan. Veneessä istuu vasemmalla Manti kummiensa Martta Niurasen ja Antti Junnon kanssa ja Ilmari on kipparina. Ja mitä ihmettä, Ilmarin käsi on ihan minulle ”vieraan” naisen ympärillä. Kuvassa näkyy rakennus jonka takana on Kuusela ja vain maantie on rakennusten välissä.

 

Myllynlahden ranta oli vielä silloin kaikkien käytössä, rannassa oli kylän yhteinen laituri ja siellä käytiin uimassa ja kylän veneet olivat siellä riporinnan.  Mylly vaihtoi omistajaa 1950-luvulla ja silloin katsottiin uudelleen kylän yhteiset maa-alueet ja myllynranta poistui kyläläisten käytöstä.

 

Ilmari kuljetti väkeä kylästä Vitsiälään tansseihin, kokolle ja tukkilaisiin. Joskus paatti oli niin täynnä kyläläisiä, että veneen reunasta näkyi vain muutama sentti.

 

Oli sitten kyseessä kalansaaliit tai ihmiset Ilmari tiesi minkä verran kuormaa saattoi paattiin ottaa, ettei vene uppoaisi. Luultavasti joku maksoi Ilmarille venekyydistä, tai sitten ei, Ilmarille raha ei ollut ensisijalla, vaan se, että ympärillä oli ihmisiä ja se, että kaikilla oli mukavaa.

 

Tukkilaiskisat pidettiin  aina juhannuksen tienoilla ”Kotkossa” (Vitsiälän kärjessä) Ensimmäiset tukkilaiset pidettiin vuonna 1951 ja viimeiset olivat vuonna 1964. Kisojen järjestäjänä oli Etelä-Hämeen metsänhoitoyhdistys. 

Ilmari oli ihmeellinen ihminen, hän oli perinyt luonteensa sosiaalisen puolen Oskarilta. Hän ei milloinkaan jaotellut ihmisiä mihinkään säätyyn tai yhteiskuntaluokkaan.

Kuuselassa kävi väkeä kylältä ja Otilialla ei siihen ollut sanomista. Samalla kun Otilia nai Ilmarin, hän nai koko kylän.

Kuuselassa oli ”lukutupa” sinne tuli mm. Helsingin Sanomat, Hämeen kansa ja Hämeen Sanomat. Ovet olivat aina auki, ja kyläläiset kävivät siellä lukemassa lehtiä, oli talossa kotona joku tai sitten ei.

Miksi sitten ovet olisi pitänyt pitää lukossa, Ilmarilla oli näet tapana sanoa: ”Eihän sinne ole koskaan kukaan mittään tuannu vaikka ovet on ollu aina auki.”

       

 

Seuraavassa kuvassa on Otilia ja Halli-koira, Ilmarin metsäkaveri mutta vanhana vielä enemmän minun koirani. Halli eli vielä 50-luvun alkupuolella, en muista tarkalleen sen kuolemaa.

 

Kävin Niemellä leikkimässä Liisan kanssa lähes päivittäin ja Halli oli aina mukanani.

Pensaan juuressa varjossa Halli odotteli kokopäivän syömättä ja juomatta, voi tietysti olla, että Hilja tai Arvo antoi sille ruokaa ja vettä.

 

Kerran Halli jäi auton alle Kuuselasta tulevan pikkutien päässä, joka päättyi maantiehen.

Auton omisti ja sitä ajoi Kämärin Hanne, hän ajoi silloin kylän ainoata taksia. Auto oli vaalea kenties beesin värinen sillä muistan ihan selkeästi kuinka hän pysäytti auton ja hän otti koirani syliinsä ja kantoi Kuuselaan.

Halli oli sitkeää ainesta, ja me teimme vielä monta retkeä yhdessä Niemelle.                                               

 

Halli vahti minua niin tarkasti, ettei kenelläkään ollut mahdollisuutta koskea minuun.  Olen kuullut kertomuksia kuinka kuljin joskus kylmissäni kylänraitilla, tumppuni olivat pudonneet käsistä roikkumaan niskan takana olevien narujen varaan ja sormet olivat ihan punaiset, joku ystävällinen vastaantulija olisi laittanut tumput käteeni mutta Halli ”mantinvahti” ei sellaista suvainnut, oli näyttänyt kuulemma hampaitaan ja murissut.

 

Metsäkoirana Halli oli parhaita, jollei kylän paras. Iloisesti koira kipitti metsälle, ja jokainen orava joka lähistöllä liikkui, päätyi Ilmarin reppuun. Nahat laitettiin kuivumaan talon vintille odottamaan kylällä kiertäviä ostajia.

 

Halli vanheni, enää ei jalka noussut ja jäseniä kolotti, metsään se ei jaksanut  juosta saati sitten kävellä. Mutta ei hätää, koiran leuat toimivat ja haukku kuului, Ilmari pisti koiruuden reppuun ja kantoi metsään. Kotiin Ilmarin repussa palasi niin ammutut oravat kun saaliin haukkunut Hallikoirakin.  Joskus 1950-luvun alkupuolella kesällä Ilmari otti kiinni mäyrän, toi sen Kuuselaan ja teki pihapiiriin kanalan alle sille häkin. Vieraita kävi yötä myöten katsomassa Ilmarin elättiä.

 

Kun tuli syksy, mäyrä päästettiin vankeudesta. Oliko se tottunut helppoon ruokaan vai muuten vain mieltynyt uuteen kotipaikkaansa, sillä se kaivoi pesän maahan navetan alle ja asusteli siinä jonkin aikaa ja eleli muutenkin kun kesy elukka. Liekö sitten seuraavana keväänä tullut kosintamenot mieleen kun se häipyi.

 

Ilmari jatkoi Oskarilta perittyä suvaitsevaisuutta, Kuuselaan sai edelleenkin tulla, siellä sai olla ja asua ja käydä saunassa.  " Muijat, keittäkääs meitille kahveeta" se oli monta kertaa päivässä kuultu sanonta Ilmarilta. Väkeä poikkesi kahveella niin että sitä kului motti päivässä. Vintin mutkassa, niin kuin meillä sanottiin, oli korppuja iso säkki josta haettiin kastettavaa.

 

Kuuselassa oli kylän ensimmäinen radio ja sitä kävi kylänväki kuuntelemassa. Ilmarin täytyi olla jokin edelläkävijä, sillä kerran kaupunkireissun jälkeen seinään ilmestyi sähkökello. Kellossa oli sekunttiviisari ja kaikki.  Myöhemmin näin samanlaisia kelloja rautatie- ja linja-autoasemalla, silloin kävi mielessä että oliko Ilmarissa vähän ollut suuruudenhulluuden vikaa…

 

Kuuselaan Ilmarin rakensi saunan vasta 1938.  Sitä ennen saunottiin naapurissa Parangolla. Siellä saunomisesta on jälkeenpäin kuulunut rutinoita siitä, että vettä kyllä vietiin, mutta puita ei Oskari ollut koskaan antanut. Oli niin tai näin, saunomiseen toisen huushollissa oli omat ennalta sovitut sääntönsä.

 

Kuuselan sauna ei ollut mikään tavallinen sauna, se oli rinteeseen rakennettu "korsusauna" Mistä lie Ilmari oli ideansa saanut, mutta toista samanlaista ei koko kylässä ollut, eikä tullut. Sauna oli kaivettu rinteeseen, sinne mahtui kerrallaan 4-5 saunojaa, pakosta enemmänkin olihan siinä kolme laudetta. Sauna lämmitettiin niin kuumaksi, että kivet olivat valkoisia. Padassa saunan porstuassa lämmitettiin vesi, jonne se johdettiin putkea pitkin saunan katolta. Pesu oli tehtävä saunan puolella lämpösessä, sillä eteisestä oli suora yhteys ulkoilmaan. Sähkövalo oli vedetty ”roikalla” pirtistä. Töpseli seinään ja pois, niin se toimi.

 

Sauna oli toisaalta hyvä paikka ja toisaalta ahdistuksen paikka. Mukavat muistot liittyvät enooni Mattiin, hän saunotti meidät lapset ensimmäisenä. Saunan jälkeen kuunneltiin lauantain toivotut levyt ja sitten tanssittiin. Jalkani olivat Matin jakojen päällä ja niin me tanssittiin… Elli, Matin vaimo oli leiponut hyvää pullaa, sitä sai kun kaikki oli tullut saunasta ja muori oli kerinnyt keittää kahveen.

 

Sauna oli myös minulle rangaistuksen paikka, kun olin tehnyt jotain pahaa, minut vietiin pimeään saunaan arestiin.  Ovi laitettiin pönkkään ja valo sammutettiin pirtistä. Muistan kuinka ensin huusin äitiä, sitten itkin, ja lopulta nukahdin. Jostain syystä äitini mielestä tämä rangaistusmuoto on pyyhkiytynyt hänen muististaan. Hän epäilee onko sellaista tapahtunutkaan…

 

Monet kyläläiset, joilla ei itsellään ollut saunaa, kävivät Kuuselassa saunomassa.

Marttilat tulivat Matkantakaa asti, jakylältä kävi  ainakin pari naista.

Heidät kuulemma piti laittaa saunaan vasta viimeiseksi, sillä naisilla riitti juttua tuntikausiksi. Naisilla oli erityisen hyvät välit kyläläisten mielestä ja molemmat riiasivat kuulemma samaa miestä, ja kai saunassa käytiin kaikki muutkin kylän asiat läpi  

 

Puita kului pelkästään saunanlämmitykseen suunnilleen 24 syltä vuodessa, se oli paljon se.

Vestin Kallella oli keskimoottorilla varustettu paatti, sellainen iso ja vahva putputin,

sillä miehet kävivät nostamassa Matti Kuuselan mukaan Rukkoilasta uppotukkeja, joista sitten tarvittavat puut tehtiin Kuuselan saunaan. Vesi kiskottiin vesikelkalla koulun kaivosta, joka oli maantienvieressä myllyn tontin nurkalla. Kesäisin kirmattiin saunasta suoraan uimaan myllynrantaan, niin kauan kunne kulku rantaan pihan läpi loppui.

 

Ilmarilla oli moottoripyörä jolla hän ajeli pitkin manteitä, käyden jopa Kuhmalahdella asti. Joku sanoikin että ”toi mies ei pääse eres paskahuusiin ilman pyörää”

Sillä Jawalla Ilmari lähti tutkimuksiin Valkeakosken sairaalaan ja sille tielle hän myös jäi. Mummu Otilia  näki sitä ennen enneunen: Ilmari oli syönyt pöydänpäässä ruokaa ison lautasellisen, ”kuolemaa se tietää” sanoi Otilia ja kuolemaa se tiesi.

 

 

Kuvissa vas. sisarukset Toini ja Matti Kuusela ja toisessa kuvassa koko Kuuselan perhe sekä vieraana poikana Niurasen Rauno, hän on Otilian sisarpuolen Martan poika.

Kuvat on otettu mahdollisesti Kuuselan seinustalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Selvitys sukulaisuudesta Hyömäen kartanon omistajaan Heikki Hyömäkeen.

 

Olen aina etsinyt tietoa siitä miksi sukuni on ollut niin paljon tekemisissä Hyömäen Kartanon väen kanssa. Sieltä tehtiin vierailuja Kuuselaan ja Kuuselasta käytiin kartanossa, Enoni Matti vihittiin Hyömäen kartanossa jne.

Kävin haastattelemassa Kirsti Mäkistä, hän oli kartanon isännän Heikki Hyömäen pojan tytär, hän muistikin käyneensä Kuuselassa monia kertoja veljensä kanssa lapsena ollessaan

Kirstiltä sain heidän sukunsa sukutaulun isänsä puolelta ja sieltä löytyikin vastaus.

Vaarini Ilmari Kuuselan mummu Erika Jeremiaantytär ja Heikki Hyömäki olivat keskenään 3:net serkut.

Tämä selitti myös sen että Erika oli tullut Luopioisista ns. uuden isännän mukana Hyömäkeen piikomaan ja jäänyt sinne.

 

Sukumme yhteiset esivanhemmat:

Eero Eeronpoika Vuolijoki,  s. 1720 Hauho Vuolijoki, k. 26.2.1758 Hauho Wuolijoki rustholli - Maria Kaarlentytär Kartano, Vuolijoki,  s. 15.2.1727 Hauho Matkantaka, k. 5.8.1776 Hauho Wuolijoki rustholli

 

Sisarukset:

Anna Eerontytär Vuolijoki, Hyökilä, s. 31.10.1746 Vuolijoki rustholli,  k. 3.5.1817 Luopioinen Kajantila

Eero Eeronpoika Vuolijoki, s. 14.4.1748 Hauho Vuolijoki rustholli,  k. 24.2.1818 Hauho Vuolijoki

 

Serkut:

Johan  Heikinpoika Hyökilä, Haapamäki, s. 2.5.1775 Kajantila Hyökilä,  k. 14.10.1846 Luopioinen Säynäjärvi Haapamäki

Anna Eerontytär Eerontytär, s. 27.3.1780 Hauho Vuolijoki (Vilha Vilhelmiinan äiti)

 

Pikkuserkut:

Juho Juhonpoika Haapamäki, s. 21.9.1805 Luopioinen Kajantila Hyökilä, k. 24.4.1867 Luopioinen Säynäjärvi Haapamäki

Vilha (Vilhelmiina) Andresdotter , s. 19.11.1818 Hauho Torvolan Mikkola,  k. 24.10.1867 Hauho (Erikan äiti)

 

Sirpaleserkut eli 3. Serkut:

Heikki Juhonpoika Haapamäki, Hyömäki, s. 7.11.1843 Luopioinen Säynäjärvi Haapamäki, k. 3.7.1911 Hauho Hyömäki (kartanon isäntä 1875–1911)

Erika Serafia Jeremiasdotter Kuusela, s. 17.2.1856 Hauho Torvoilan Kallela, k. 13.8.1934 Hauho(Kallelan talon tytär)

 

4. serkut:

Viljo Henrikinpoika Hyömäki, Mäkinen, s. 8.12.1886 Hauho Hyömäki (Heikki Hyömäen poika, kartanon isäntä 1911-1943)

Hilda Maria Kuusela, Nielsen, s. 9.8.1880 Hauho, k. 9.4.1918 Tanska (vaarini Ilmarin äiti)

 

Lähdeluettelo

Timo Verho, Vuolijoen suvut 2005.

4/96, O. Väätäinen. ”Sukututkimus Kirsti Saarisen isänisän esipolvitaulu.”

Tuomisto, Marjatta. ”Sukututkimus tulostus Sukujutut-ohjelma.”



Perukirja Hauhon Torvoilan Kallelan vanhaemäntä Sophia Matssdr kuoleman jälkeen (äitini iääiä)

Sofia oli kotoisin  Sahalahden Taustilan Möhkölästä joka oli kestikievari.

Lähde: Hollolan tuomiokunta, Hauhon käräjäkunta , Perunkirjat EC: 19

tutkimus Markku Haapanen, Marjatta Tuomisto

Perukirjan kopiosta ruotsinkielestä suomennettu.(mt)

Wuonna 1830 se 29.päivä Kesä kuuta asetti Itsens ala Kirjotettu ynnä Talon Isännän Eric pietarin pojan Kaivolan ja tygö Kutsutunvieraan miehen Lahon Seppä Herman Grönroos molemmat Torvoilan Kylästä, että asjan omaisten pyynnöllä Toimittamaan Kalun Kirjoitusta ja Arvio edesmenneen Talon Elatus Leski vaimon Sophja matin Tyttären Jälkeen Kallen Talosta Torvoilan kylässä Joka kuoleman kautta edesmeni Se 21.päivä kesäkuuta sisällä olevana vuonna

ja jälkeensä jätti perilliset pojan Anders mikkelin pojan Terva niemen Kuohjojen kylästä, ja Luopioisten Kappelista ja pojan Jeremias mikkelin  pojan Kallen Torvoilan kylästä tyttären Leski  anna mikkelin tyttären Ylhäisten Talosta Torvoilan kylästä

min varotettiin Jeremias mikkelin poikaa Kallee Että edes antamaan omaisuutta Tyynni että hän taitaa sen valallans vahvistaa jos sitä häneltä vaadittais ja Toimituksen Kanssa mentiin niin kuin seuraa

                                                                                                                                     Hopeessa

                                                    Kuparia

Rupla

Kop

1 Gaffe pannu                                                                                                35

 

35

                                                     Boslin

 

 

2 Kappaletta Gafee Tassia ja 1 Kuppi                                                            12

 

12

                                                     Puu Kalua

 

 

1 Vaate arkku                                                                                                   75

 

75

1 Kaappi                                                                                                         1.20

1

95

4 kapp: maito pyttyjä

 

10

1 kirnu

 

10

                                                    Eläimiä

 

 

1 Lehmä

15

 

2 Lammasta

1

80

                                                   Pitovaatteita

 

 

1 pruuni (ruskea) pohjainen Klänning

 

80

1 punapohjainen  Sama

 

80

1 veherijäinen  Sama

 

40

1Sini pohjanen Sama

 

30

1 Styykinen Sama

 

40

1 viherijäinen alus hame

 

15

2 huonompaa alushametta

 

20

1 viherijäinen Pälssi (turkki)

 

50

1 verka pälssi

 

20

2 kappal: Täysvarttista paitaa  

 

20

2 kappaletta Samaa ja Samaa

 

15

6 kapp: Samaa ja Samaa

 

35

1 kappale Liinasta ja 1. kappale Täysvarttista paitaa

 

15

4 kapp: Liina paitaa

 

45

1 pumpuli saali

 

25

1 musta Sama

 

25

6 kappaletta pumpuli Samaa

 

40

2 kapp Ranskan liinaa

 

20

2 kappaletta eri vaatetta

 

4

3 paria sukkia

 

6

1 paria pieksuja ja kenkiä

 

10

3 kappaletta Täysvarttista raitia

 

44

4 kappaletta Rohtimista raitia

 

55

1 kappaletta Liina raitia

 

30

2 kappaletta tyynyjä

 

35

1 fälly sinisen päällisen kansa

1

 

1 ryijy

1

2

1 virsi kirja ja 3. stoopin klasi

 

35

                                                                                  Sisällen Tulleen Summa                             

29

38

Vähentäminen
Toimitus miesten palkka ja kirjotettu  2. Exem

plaria Kaikki yhteen                                                      75

Pitäjän vaivasten osa Sisällen tulleesta summasta                                                                           2

                                                                                      ulos mennyt Summa                                 77

että omaisuus on nuugaan Edes annettu mitä muistoon on johtunut niin että minä Taidan Sen valallani  vahvistaa

Aika kuin päälläkin                                               ---------------------------------------

                                                                 Jeremias mikkelinpoika

                                                                                              Kalle

Tästä toimituksesta olemmen Meet Tyytyväiset

 --------------------------------------                              -----------------------------------------

Anders mikkelinpoika                                                   Anna mikkelin

Tervaniemi                                                                    tytär ylhäinen

 näin on Kalu arvattu ja Kirjoitettu

 Dodista                                                         ------------------------

                                                                                       Henrik Jundula

 ---------------------------------------                            --------------------------------

Erik pietaripoika                                                             Herman Grönroos

Kaivola