Yhteystietoni

 

Sukututkimusaarteitani...

 

Hyömäki hyväkylä...

 

Alvettula aina kiva...

ETUSIVU

ESITTELY

TEOKSET

SUKUTUTKIMUS

Ikaalinen

Hauho

Luopioinen

Pälkäne

Lemin Nikuset

KYLÄTUTKIMUS

Alvettula

Hyömäki

YHDISTYS JA SEURATOIMINTA

OMIA TEKSTEJÄ

julkaistuja ja ennen julkaisemattomia

WANHOJA PARANNUSTAPOJA,

USKOMUKSIA JA UNIA

RUOKAPERINNETTÄ

SANONTOJA JA SUTKAUTUKSIA

KUVAGALLERIA

Hyömäen kartanon 100 vuotta 1875-1960

 

Heikki ja Gustaava Hyömäen

ja meidän poikansa Viljon ja Laura Mäkisen aika

Hyömäen kartanon päärakennus

 

kuva Kirsti Saarinen e. Mäkinen

teksti Marjatta Tuomisto 2012

 

Puhe on pidetty vuonna 2012 Alvettulan seuratalolla, suvun kesätapaamisen yhteydessä.

Aluksi.  Aika, noin lähes 100 vuoden jakso pitää sisällään ajan jolloin Hyömäen kartanoa isännöi Luopioisista Hyömäkeen muuttaneet Heikki Juhonpoika Haapamäki (myöh. Hyömäki) ja Gustaava Erkintytär Aintila. Heikin ja Gustaavan jälkeen kartano siirtyi heidän pojalleen Viljolle  ja  hänen vaimolleen  Laura Akselintytär Pakkalalle.

Tehtäväni on ollut haastava ja samalla kiinnostava.  Haastavaksi tehtävän teki henkilökuvien elävöittäminen uusien lähdetietojen valossa. Tähän asti tietoni on perustunut pelkästään kuulemiini muistitietoihin Viljosta ja Laurasta ja Heikin ja Gustaavan aika on jäänyt lähes vieraaksi.

Kiinnostavaksi asian teki myös kaukainen sukulaisuus, sillä meillä on Hauholla Wuolijoella ollut 1700-luvulla yhteisiä esivanhempia, aikana jolloin Wuolijokea hallitsivat ns. vanhat suvut. (ei siis Hella eikä Sulo Vuolijoki)

Pyrin parhaani mukaan luomaan teille mielikuvia Hyömäen kartanon isännistä ja emännistä ja toisaalta siitä ajasta jolloin maailmassa tapahtui suuria muutoksia jotka vaikuttivat koko kylään ja ennen kaikkea kartanon elämään.

Käyttämistäni lähteistä.  Lähteinä olen käyttänyt mm. Hyömäen kylästä tehtyjä Turun Yliopiston kylätutkimuksia, erilaista kirjallisuutta, ja olen haastatellut kylässä ennen asuneilta henkilöiltä ja mm. myös kartanon omaa väkeä. Suurena apuna valokuvineen oli nyt jo edesmennyt Viljon ja Lauran tytär Kirsti Saarinen. Luodessani mielikuvia teille Heikistä ja Gustaavasta, on suurena apuna olleet vanhat sanomalehdet jotka löytyvät digitoituna Kansallisarkiston sivuilta.

Miten olen ajatellut edetä. En paneudu kylän taloihin, sillä siihen kerrontaan ei riittäisi ikä eikä terveys, eikä teidän kuulijoiden mielenkiinto. Maataloja Hyömäen kylässä oli ajanjaksona josta kerron noin parikymmentä ja talollisten lisäksi kylässä asui mäkitupalaisia ja itsellisiä vähintään saman verran jos ei enemmänkin.

Mäkitupalaiset olivat talojen alustalaisia joilla kaikilla ei ollut omaa asuntoa, vaan asunnon omisti talo se mihin he tekivät työpäiviä maksaakseen näin vuokransa.

Piirilääkäri Granlund oli lopettanut kaikki kartanon torpat, mutta Heikki Hyömäki tarvitsi torppareita ja sen kautta työväkeä ja hän perusti uusia torppia ja herätti vanhoihin henkiin.    

Kylään kuului myös käsityöläisiä, kauppiaita ja kylässä asui vielä entisiä sotilaita ja heidän leskiään viimeisinä muistan Gripin ja Tarkka-ampuja Solmanin lesken 1800-luvun loppupuolella.

Kylän historiasta lyhyesti

Tutkimusten mukaan asuinpaikka on vanhaa, siitä kertoo rauniohaudat, uhrikivet ja löydöt joita on maanmuokkausten ja kaivausten yhteydessä löytynyt.  

Alvettulan ja myös Lyömäen kalmistot ja kuppikivet ajoittuvat aikaan jota elettiin yli 1500 vuotta sitten, joten asutusta on todistettavasti alueella silloin jo ollut.

Ensimmäisiä taloja ja ihmisiä mainitaan nimeltä, Hyömäkeä  koskevissa  asiakirjoissa n.1300-luvun lopun jälkeen, Hyömäen kylä on käsittänyt kaksi eri kylänosaa ylikylän ja alikylän.

Ylikylä eli Nurmikylä sijaitsi pohjoispuolella Alvettulan puoleisessa päässä, Alikylä taas tarkoitti sitä kylänosaa jossa oli myös kartano, joskin kartano sijaitsee ryhmäkylästä hieman sivummalla

Hyömäkeä on tutkittu poikkeuksellisen tarkkaan eri aikakausilta, joten jos asia teitä enemmälti kiinnostaa niin ei muuta kun historiankirjat esiin ja lähtekää tutkimusmatkalle, vakuutan että se on antoisaa ja kiinnostavaa ja jopa yllättävää.

Heikki ja Gustaava Hyömäen aika 1875–1915 (n. 40 vuotta)

Miksi nuoripari valitsivat juuri Hyömäen kylän ja sieltä kartanon? Ehkä juuri siksi, että kartano oli Hämeenlinnan läheisyydessä, hyvin hoidettu ja päärakennus oli hyvässä kunnossa. Päärakennuksen arvellaan rakennetun 1700–1800 luvun vaihteessa.

Kartanoon kuului peltoja ja metsää sekä upea puutarha, siellä kasvoi harvinaisia puita ja pensaita, kukka-istutukset olivat vailla vertaa, olihan puutarhaa hoitanut edellisten omistajien aikaan varta vasten hankitut puutarhurit.

Hyötypuutarhassa kasvoi paljon satoisia hedelmäpuita aina talvisotatalveen asti (1940) silloin pakkanen teki lähes täydellisen tuhon kartanon puutarhassa.

Kartanokauppa

Heikki ja Gustaava tekivät  Hämeenlinnalaisen Piirilääkäri Granlundin kanssa kartano- kaupat 100 000mk:sta, No, mitä sillä sitten sai?

Sillä sai ison osan Hyömäen kylää, sillä kartanoon oli ostettu mitä ilmeisimmin Granlundin aikaan useita taloja myös lähestulkoon koko Torala.

Heikki Hyömäki osti lopunkin Toralaa, näin kartanon hallintaan kuului silloin jo yli 500 hehtaaria maata sisältäen monta monituista kylän taloa alustalaisineen mm. Vähä-Kourulan, Kirppusen, Kuudenneksen ja Kompelin. Kaikki olivat kylän vanhoja taloja.

Kirppusen tilalla on oma historiansa, talo oli yksi niistä joka siirrettiin Metsäkylään uus- jaossa, aikaisemmin se sijaitsi ns. pääkylässä Kompelin ja Simolan lähettyvillä.  Hauhon kunta osti myöhemmin tilan ja maille rakennettiin Hyömäen kansakoulu.

Nuoren parin muuttaessa lapsineen Luopioisista kartanoon 1875, Heikki oli kolmissakymmenissä ja Gustaava muutamaa vuotta nuorempi. Heidän mukanaan muutti Luopioisista myös talon kasvatti tallimestari Jussi Saarinen ja sukulaistyttö Henrikka joka oli kartanossa piikana kunnes avioitui Kompeliin.

Mukanaan pariskunta toi Nissilän mukaan myös pari torpparia toisen Ryykimaahan ja toisen Niemelään.

Ennen kuin Viljosta tuli isäntä kartanon, sen omistamat maa ja metsä omistukset olivat pienentyneet huomattavasti.

Ai miksi? Siksi että Heikin aikaan ei pelattu pörssissä vaan tapana oli tehdä talo - ja maakauppoja, niitä ostettiin ja myytiin tiheään tahtiin.

Jos rahaa oli, sitä ei pantu sukanvarteen eikä myöhemmin pankkiinkaan vaan se yleensä sijoitettiin ostamalla maata ja taloja.   Jos tarvittiin käteistä rahaa, niin talo maineen ja karjoineen myytiin yleensä huutokaupalla. Näin tehtiin myös kartanossa Heikin aikaan.

Ns. Sijoitustaloja hoitivat yleensä lampuodit eli vuokraviljelijät omistajan asuessa muualla.

Lehtitiedoista ilmenee ainakin pari Heikin kauppaa, esim. Pälkäneläisen Kuulialan talon hän oli ostanut 74 000 mk:lla vuonna 1891.

Toinen hänen omistamansa talo on ollut Hannulan talo myös Pälkäneen Sappeesta, tästä talosta hän luopunut 1883

Heikin ja Gustaavan aika oli aikaa, jolloin kartanon voi sanoa eläneen viimeisiä kukoistuksiensa vuosia, vain ne kartanot Hämeessä ja muualla pärjäsivät joilla oli paljon metsää, sillä sitä saattoi myydä huonon ajan koittaessa.

Hyömäki oli kuitenkin asuinalueena sikäli kehno, samoin kuin Alvettula ja Matkantaustakin, että metsää oli taloissa vähän, niin sanotuilla kylän isoilla taloilla sitä oli yleensä vain alle sadan hehtaarin.

Suuren loven metsiin oli tehnyt kaskeaminen. (peltojen raivaus) Varmasti myös metsien vähyyteen vaikutti 1700-luvun lopulla kylässä riehunut tulipalo, joka oli tuhonnut kylästä monta taloa. Lehtitieto kertoi että kaikkiaan 60 hirsirakennusta olisi tuhoutunut ja samassa rytäkässä oli myös palanut kartanon iso hirsinen navetta. Toisen kerran tuli koetteli kartanoa Heikin aikaan vuonna 1893, silloin paloi iso kaksoisriihi ja heinälato jonka mukana menivät heiniä 2000 leiviskää eli 170 000kg Riihessä tuhoutui mm suviviljan ahdos ja paljon maatyökaluja, jopa hevoskierolla toimivaa puimakonetta myöten.  Lehti kertoi vielä että rakennukset olivat vakuuttamattomat mutta ”vilja ja koneet oli vakuutettu alhaisesta arvosta”

Millaisia ihmisiä Heikki ja Gustaava olivat?

Heikki Hyömäki (1843–1911)

Otetaan ensin Heikki. Hän oli viimeisen päälle karjanjalostaja, eikä tämä harrastus liittynyt pelkästään hevosiin, lampaisiin, lehmiin, sonneihin ja vasikoihin, hän kuskasi näyttelyihin vuosikymmenestä toiseen myös siipikarjaa, ja palkintoja sateli. 

Nykymittapuulla rahapalkinnot olivat pieniä 20 tai 30 mk joskus kympinkin, joten sillä ei varmaankaan ollut mitään hänelle mitään merkitystä.

En tiedä kuka teistä harrastaa raveja, mutta jos jotakuta se teistä kiehtoo, niin siitä saatte syyttää tai kiittää Heikiltä perimiänne geenejä.

Lehdistä oli mukava koota näitä hevosten nimiä, millä Heikki oli kilpaillut tai ollut näyttelyssä voittamassa palkintoja, oli raudikko Kiho, jolla Heikki kilpaili Porvoossa jäärata-ajoissa. Tamma raudikko Suima - Huima, joka voitti myös kilpa-ajoja. Yhdellä ravi reissulla Heikki pisti humman rahoiksi ja sai siitä 850 mk mikä ei ollut hevosesta siihen aikaan vähän.

Kartanon Sulo heppa myytiin 1000 mk:sta Längelmäelle Yrjölän kartanoon.

Lehdissä mainittiin nimeltä useita muitakin heppoja joita oli: Pikku, Polle, Vilho ja yksi vähän arvoituksellinen nimi: ”Vihollinen”

Reissaamisesta ja yöpymisistä näyttelyjen yhteydessä oli varmasti kuluja enemmän kun tuloja konsanaan, mutta se kunnia ja maine… sitä sateli.

Onhan selvää jos karjaa myytiin, niin saihan siitä paremman hinnan kun tavallisesta kantturasta tai tunkio kanasta.

Jopa eräs huutokauppa ilmoitus missä Heikki Hyömäki myi omistamansa talon, niin myytävän karjan kohdalla oli erikseen maininta että karja on ”Hyömäen kartanossa kasvatettu”

Wanhoja lehtiä selatessa huomasin että Heikki reissatessaan lähes aina yöpyi Hämeenlinnalaisessa Larssonin hotellissa. Näin sivumennen mainiten omistaja Gustaf Larsson oli Larin-Kyöstin isä.

Siellä hän yöpyi myös silloin kun hän haki nuoren ja sairaan poikansa Aleksin Haminasta kotiin. Mukana oli silloin Lopella asuvan poika Juho ja hänen vaimonsa.  Vain muutama kuukausi tästä tapahtumasta nuori kadetti kuoli, silloin elettiin vuotta 1897.

Heikillä oli monella sektorilla luottamustoimia, hänet oli valittu mm. kuntakokoukseen ja vaivaishoitolan johtokuntaan nimikkeellä: ”Kunnallislautakunnan ja vaivaishoitohallituksen yhteinen esimies.”

Hänet valittiin myös valtiopäivämiehen valitsijamieheksi vuonna 1890, hän toimi myös lukuisissa maatalousnäyttelyissä tuomarina ja järjestäjänä, Hän oli Wäinölän meijerin yksi perustajista Vuonna 1894. Silloin kun koulutaloa puuhattiin Alvettulaan, hän kuului rakennustoimikuntaan. Tässä on vain muutamia lehdestä poimittu luottamustoimi missä hän oli mukana.

Heikin vaimo Gustaava 1850 - 1915

Entäs sitten Gustaava? Hän hoiti kartanoa emännän ottein ja osallistui aktiivisesti maailman menoon.

Hänen nimensä löytyy Alexandra Gripenbergin laatimasta adressista joka oli osoitettu ”Suomen naisille” allekirjoittaneet paheksuivat väkivaltaa joka ilmeni veljesvihan muodossa. Tästä voidaan päätellä että hän oli yhteiskuntatietoinen ja osallistui politiikkaan vakaumuksensa mukaisesti.

Gustaava järjesti, ja oli itse myös mukana järjestämässä hyväntekeväisyys tapahtumia, tanssiais- arpajaisia, hän myös toimi palkintotuomarina maatalousnäyttelyissä silloin kun arvosteltiin voita ja juustoja.

Olen Wanhasta sanomalehdestä nykykirjaimille kirjoittanut erään tanssiaistarinan vuodelta 1880, Näiden arpajaisten tuotolla ostettiin mm. Hauhon kirkkoon hopeiset kynttilän jalat.

Kun menette seuraavan kerran kirkkoon sen pääovesta etsikää itsellenne ”wanhat” paikat, ne missä esi-isät ovat istuneet, Hyömäen kartanon miehet istuivat ovesta mentäessä oikealla viidennellä penkkirivillä alttarista ja naiset vasemmalla puolella 7:llä rivillä.  

Lukekaa tekemäni tanssiasi artikkeli, antakaa ajatuksen siirtyä ajassa taaksepäin ja tavoittakaa tanssiaisten tunnelma. Tuntekaa miten haltioitunut artikkelin kirjoittaja oli saapuessaan jo pihamaalle ja kulkiessaan pylväikön ohi ensin eteiseen ja siitä edelleen saliin.

Wanhasta lehdestä löytyi myös erittäin kiintoisa artikkeli siitä kuinka Gustaava oli saanut eräältä professorilta Siperian-matkalta tuliaisena yhden punaisen perunan, huomioikaa vain yhden.

Näitä perunoita tämä kyseinen proffa toi suomeen kokonaista 8 kappaletta tarkoituksenaan antaa ne kaikki eri lääneihin.

Gustaava kylvi perunan ja se osoittautui varsin satoisaksi ja pakkasen kestäväksi, niinpä jo neljän vuoden kuluttua perunoita oli tullut niin suuri määrä, lehden mukaan yli 40 tynnyriä (1 tynnyri = 30 kappaa) että perunoista riitti kylälle moneen taloon siemenperunaa.

Meillä Kuuselassa oli melkoisen varmasti samaa perunaa, oltiinhan me paljon tekemisissä kartanon kanssa jo Gustaavan ajoista alkaen.

Mummoni sanoi perunaa ruusulehdeksi, lehti oli kapeahko ja ryppyinen ja peruna kukki ruusunpunaisella kukalla. Kukinnan jälkeen siihen tuli paljon vihreitä mollukoita, joita me kakarat sitten perunapellolla risunpäässä kilpaa heiteltiin. Perunasta tuli erinomainen limppu ja siitä tehty ”pernamokko” oli maailman parasta

1900-luvun alkupuoli

Olen aina sanonut että talon vauraus on suoraan verrannollinen alustalaisten hyvinvointiin ja kartanossa se piti täydellisesti paikkansa, kaikilla oli hyvä olla. Kartano kukoisti, maasta tuli elanto ja alustalaiset tekivät ahkerasti töitä, asiat olivat siis hyvin.

 Jos silloin joku ”ennustajaeukko” olisi sanonut Heikille ja Gustaaavalle että maailma on muuttumassa, hänelle olisi naurettu, mutta näin kuitenkin oli tapahtuva.

Jos vertasi alustalaisten vaihtuvuutta vaikkapa edellisen omistajan Granlundin aikaan, niin se oli ihan eri luokkaa, silloin piiat ja rengit vaihtuivat lähes vuosittain mutta nyt Heikin aikana väki pysyi paikoillaan.

Todennäköisesti Heikki oli rakennuttanut ns. ”Kasarmin” heti tullessaan kartanoon, taloon tuli neljän perheen asunnot, siellä asui myös Saaris- Jussi, kartanon kasvatti vaimonsa ja hänen lastensa kanssa.

Tämä rakennus purettiin 1920-luvulla ja muistona siitä on vain tie joka nimettiin Kasarmintieksi.  Tämä tie alkoi ” Hyömäenportilta”  Turtomäeltä ja se toi suoraan kartanoon.

Gustaavan aikaan perinteitä kunnioitettiin ja vanhoja tapoja pidettiin kunniassa. Tapa jatkui vielä Lauran aikaankin, otan malliksi vain yhden vanhan tavan jonka tiedän kartanossa toteutetun, ne olivat piialle järjestetyt häät.

Enoni Matti Kuusela rakastui kartanon sisäpiikaan Elleniin, hän oli kartanossa pidetty ja erityisesti hän oli Lauran mieleinen, kuulopuheiden mukaan Ellen  oli hyvä leipuri, laittoi hyvää ruokaa ja oli iloinen ja ahkera.

Laura järjesti kartanossa nuorelle parille hienot häät, joissa myös itse sain olla mukana. Tästä tilaisuudesta on muistona valokuva jossa hääpari ja vieraat ovat asettuneet kartanon pihamaalle pylväikön eteen.

 

Viljon Heikki Hyömäen pojan ja Lauran aika 1911–1960  (Viljo 32v, Laura 17 v.)

Heikki kuoli kesällä heinä aikaan 1911 ja Gustaava eli vain neljä vuotta hänen jälkeensä.

Aika oli muuttumassa. Kukaan ei silloin voinut arvata tai ennustaa mitä tulisi tapahtumaan Viljon ja Lauran isännyyden aikana.

Isännyys kartanossa siirtyi virallisesti Viljolle 1911 isänsä Heikin kuoleman jälkeen, uskon kuitenkin, että Gustaava hoiti isännyyttä aina kuolemaansa asti, näin yleensä tapana oli aina ollut.

Jo paljon aiemmin Viljo oli vetänyt isänsä saappaat jalkaansa, sillä hän oli lehtitietojen mukaan järjestämässä maatalousnäyttelyitä usein veljensä Kallen kanssa. Maatalouskoulun opinnot Kurkijoella oli suoritettu vuosina 1906–1908.

Maailma alkoi liikehtiä ja se näkyi myös Hauholla.

Kapina

1918 alkoi kansalaissota, kapina, niin kuin Hauholla sanotaan. Viljo oli ollut silloin isäntänä ainoastaan 7 vuotta.

Vuosi ja vielä seuraavakin oli kartanossa surun vuosi. Lopelta tuli murskaava tieto joka kosketti myös koko perhettä ja muitakin sukulaisia, Viljon veli Janne oli murhattu ampumalla kotonaan Uotilassa oman työpöytänsä ääreen, asialla olivat olleet punaiset.

Vielä suurempi henkilökohtainen suru asettui taloon kun Lauran ja Viljon poika Pekka kuoli vain ollessaan vuoden ikäinen.  Vuosi kapinan jälkeen kuoli tytär Kerttu nelivuotiaana.

Huolta ja surua lisäsi alustalaiset. Kartanossa ns. talon alla asui silloin noin nelisenkymmentä yli 16 vuotiasta henkirahaa maksavaa henkilöä ja heidän lisäkseen oli lapsia yli parikymmentä. Tästä väestä löytyi kartanon rengit, piiat, mäkitupalaiset ja torpparit, kaikki henkilöitä jotka osallistuivat talon töihin ja jotka saivat työtä vastaan elantonsa kartanosta.

Hyömäestä liittyi punaisiin monta poikaa ja miestä, osa pakeni metsiin pakkovärvääjiä, niin myös minun vaarini ja moni muukin nuorimies.

Kylän taloista takavarikoitiin silloin viljaa niin myös kartanosta, vain siemenviljaa jätettiin, tosin sitäkin niukasti. Suutari Kallioisen Hilma tytär muisteli kapina-aikaa eräässä tekemässäni haastattelussa.  Hänen suutari isänsä meni talollisten pyynnöstä pyytämään itselleen takavarikoitua viljaa saadakseen kylvää niitä maahan tulevana keväänä, hän saikin ja kaikki mitä hän sai, hän luovutti takaisin taloihin ja näin saatiin seuraavan keväänä lisää jyviä peltoon pantavakasi.

Takavarikot kartanosta

Kartanosta takavarikoitiin myös korut, Kirsti Saarinen muisti kuulleensa asiasta kertomuksia kuinka Laura oli raskain askelin noussut yläkertaan hakemaan hänelle Viljon ostamat korut, ainoastaan yhden korun hän oli onnistunut piilottamaan ja tämä koru on ainoa mitä hänelle jäi muistoksi tapahtumasta.

Lehtitieto kertoi kuinka kapinavuonna Hyömäen kartanon tallista vietiin hevonen, tästä varkaudesta Viljo ilmoitti myös paikallisessa lehdessä, hän oli käväissyt myös asian tiimoilta kylässä asuvan ennustajan ”Sattulan mamman” puheilla.  Tuskin hän uskoi ennustuksiin, oletan että hän tiesi  sanan kulkevan siitä että hevosesta saa löytöpalkkion.

Mamma oli katsonut kahvinporoista ja oli sanonut että piakkoin tulee kirjallinen tieto, ja siitä saat tietää mistä hevonen löytyy… ja löytyihän se juuri niin kun mamma oli ennustanut. Sanomalehdessä nimittäin löytyi ilmoitus, että hevonen on löytynyt, ja sen saa periä tuntomerkkejä vastaan. Siitä ei ole tietoa kuka lopulta nosti Viljon lupaaman 200 mk löytöpalkkion.

Kapinan loppukahinoissa punaisten jo poistuttua Alvettulasta ruotsalaisia valkoisia tuli Vehmasvuoren kautta Hyömäkeen. Metsässä piileskelleet pakkovärväystä pelänneet pojat olivat palanneet jo koteihinsa, mutta kuulustelulta he eivät välttyneet, muistitieto kertoo että kartanon Laura rouva oli toiminut silloin poikien tulkkina.

Tarina kertoo että kirkolta olisi ammuttu tykillä kohti Hyömäen kylää ja yksi kuula olisi osunut erään vanhan pariskunnan pirtin kulmaan. Talo oli tärähtänyt niin voimallisesti, että muorin helmat vain oli hulmahtanut kun sänky hypähtänyt ilmaan ja rukki oli yhdestä laakista siirtynyt peräseinälle. Onneksi pariskunta säilyi hengissä, mutta varmaan isännälläkin jälkeenpäin oli parta tutissut

Kapinan jälkeen

Kapinan päättyessä kohtasi kartanoa jälleen uusia vastoinkäymisiä, alustalaisista tuomittiin linnaan monta miestä ja poikaa, osa oli kaatunut tai murhattu. Kylvöt olivat edessä ja työväkeä ei siis näin ollen ollut. 

Kartanoissa ei ollut maatalouskoneita kun nimeksi, muistamme vielä että riihen tulipalo tuhosi vuosisadan lopussa puimakoneet ja paljon muita työkaluja.

Tehtiin mitä voitiin, mutta työmiehiä ei mikään korvannut.

Oletan, että jo tässä vaiheessa peltoja annettiin muiden viljelykseen, koska muuten pellot olisi jäänyt kokonaan viljelemättä.

Samana vuonna 1918 tuli voimaan laki vuokra-alueiden omaksi lunastamisen mahdollisuudesta.

Tämän lain nojalla kartanosta erotettiin 17 lohko - ja palstatilaa, joista 5 oli torppaa.

Korvaus mitä tuli omaksi lunastetuista palstoista oli pieni esim. vaarini vaari maksoi Kuuselasta Toralaan parisataa markkaa ja torpasta sai toki vähän enemmän.

Nyt ei mökkiläisellä ollut enää työvelvollisuutta, joka aiemmin tuli mm. mökin vuokrasta.  Taksvärkkipäiviä tuli näin vähemmän.  Nyt tehtiin työtä palkan edestä, tämä tilanne oli kartanon kannalta uusi. 

Eri tilanteessa oli kylän talolliset sillä pojat ja tyttäret, miniät ja vävyt tekivät työt, alustalaisia oli vähän ja torppareita ei ollenkaan.

Maatilakirja joka oli painettu 1931, kertoi että maanlunastusten jälkeen kartanon alue käsitti 226 hehtaaria, josta puistoa ja puutarhaan oli 1hehtaari ja metsää 194.

Tieto kertoi myös että kotieläimiä ei enää silloin kartanossa ollut ja pellot oli vuokrattu vieraille.  

Talvi – ja jatkosota 39–44  Alkoi talvisota. Jälleen työmiehet vietiin kylästä, ja monta miestä ja poikaa jäi sille tielleen.

Sinne jäi myös Lauran ja Viljon poika Matti.

Kirsti Saarinen muisteli kuinka Matin kaatuminen oli murtanut isä Viljon, Viljo oli syyttänyt itseään siitä että miksi hän oli päästänyt Matin sotaan. Sitä voi tietysti kysyä olisiko kielto edes auttanut.

Lopulta hän kuitenkin oli suostunut, sillä Alvettulasta kotoisin oleva suojeluskuntalainen Kalliokoski oli käynyt monesti kartanossa Viljoa painostamassa ja muistuttamassa velvollisuudesta isänmaata kohtaan

Syyllisyys oli Viljolle niin raskas, että hän ei pystynyt lähtemään Matin hautajaisiin, vaan Viljo ja Laura olivat yhdessä istuneet kotona ikkunan ääressä hautajaisten ajan, muun väen ollessa kirkolla.

Lähipuuhun oli lentänyt kyyhkynen ja se oli ollut ikkunaan päin, molemmat, niin isä kun äitikin olivat varmoja siitä, että lintu oli heidän mattinsa joka kävi näin jättämässä heille jäähyväiset.

Viljo kuoli ennen kun sota loppui vuonna 1943. Laura kartanon emäntä kuoli elokuussa 1960, jo eläessään hän jakoi loput kartanon maat lastensa kesken.

Sodan jälkeen kartanon alue jälleen kutistui, koska peltoja ei ollut viljelyksessä, niin ne katsottiin olevan alueita joista voisi myydä maata siirtokarjalaisille sekä sodassa olleille miesten perheille.  Kartanon alue pieneni jälleen yhdeksän lohkotilan verran.

Miten kyläläiset muistavat Viljon

Hekin Akun pirtin siirto

Aune Hägg nyt jo edesmennyt muisteli kuinka heidän kartanon maista lohkaistua mökkiään oltiin siirtämässä Metsäkylään 30-luvulla.

Riita asiasta oli ollut ankara ja lopulta Viljo oli mennyt kartanosta sanomaan että jos Hekin Akun pirtti siirretään Mettäkylään, niin silloin siirretään Simolan Feeliksin kanala kanssa Sorrattiin. Sorratti oli vanha torpanpaikka metsäkylässä. Tämä tepsi, Akun pirtti sai jäädä paikalleen.

Aune muisteli Viljoa ja sanoi että ”siinä oli reilu isäntä” hän oli kerran tehnyt kartanoon töitä vaikka oli ”likkanen” vasta vähän toisella kymmenellä, Viljo oli maksanut hänelle  palkan, mutta seuraavana päivänä Viljo  oli tullut takaisin Aunen luokse ja sanonut että hän taisi laskea eilen palkan väärin ja nyt hän haluaa oikaista sen. 

Kartanossa oli aina tuoretta kalaa…Vaarini Ilmari Kuusela kylän kalastaja piti kartanon kalaruuassa. Yleensä kala mitä hän vei oli kuhaa jota Hauhonselältä nousi mukavasti. Lopulta hän antoi kalankuskaamisen pojalleen Matille, koska kalanvienti reissu venyi aina pitkälle iltapäivään. Viljo oli Matin mukaan puheliasta sorttia ja ensin juttua oli riittänyt kartanossa metsästyksestä kalastuksesta hevosenkasvatuksesta ja vaikka mistä, joka kerta Viljo oli lähtenyt vielä saatolle aina portille asti ja puhetta piisasi siinäkin vielä pitkä tovi.

Lopuksi

Olette saaneet elää kertomukseni mukana lähes sata vuotta kartanon elämää, se on ollut suurten muutosten aikaa.

Jokainen sukupolvi elää elämäänsä parhaansa mukaan sopeutuen, mutta kenellekään en toivoisi samaa kohtaloa kun Viljolle ja Lauralle.

Viljo oli isäntänä kolmekymmentä vuotta ja se aika sisälsi kolme sotaa, yhden sodan kymmentä isäntävuotta kohden. Hän näki myös isänsä jättämän perinnön hupeneminen voimatta maailman muutokselle itse mitään. 

Viljolla ja Lauralla oli oman perheen lisäksi perinteet ja velvollisuudet kantaa huolta myös alustalaisistaan, Siitä kertoi se, että kartanosta alustalaisten mökkien ja torppien lunastus sujui ilman pienintäkään kitkaa.

Toivoisin teidän muistavan ja myös kertovan sen jälkipolvillenne että Hyömäki ei olisi Hyömäki ilman Heikkiä, Gustaavaa, Viljoa eikä Lauraa, olkaa ylpeitä heistä jokaisesta.

Vaalikaa sukunne perinnettä, sillä kaikki te olette osa Hyömäkeä ja siellä on teidän juurenne. Juuret eivät ole maassa eikä tavarassa, vaan se on ennen kaikkea sitä että tuntee kuuluvansa johonkin.

Marjatta Tuomisto 2012 ©