Yhteystietoni

 

Sukututkimusaarteitani...

 

Hyömäki hyväkylä...

 

Alvettula aina kiva...

ETUSIVU

ESITTELY

TEOKSET

SUKUTUTKIMUS

Ikaalinen

Hauho

Luopioinen

Pälkäne

Lemin Nikuset

KYLÄTUTKIMUS

Alvettula

Hyömäki

YHDISTYS JA SEURATOIMINTA

OMIA TEKSTEJÄ

julkaistuja ja ennen julkaisemattomia

WANHOJA PARANNUSTAPOJA,

USKOMUKSIA JA UNIA

RUOKAPERINNETTÄ

SANONTOJA JA SUTKAUTUKSIA

KUVAGALLERIA

Sadan vuoden Joulutarina

Kertomus osallistui vuonna 2012 Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon keräämiin  kirjoituksiin ”Sadan vuoden tarinat –Joulu”

Se löytyi sittenkin

Eletään vuotta 2012, joulu on jälleen tulossa ja muistorakas jouluaiheinen kaitaliina oli vielä eilen hukassa. Viime vuonna tuntui siltä että joulua ei tule ollenkaan, koska liinaa ei löytynyt. Nyt löysin sen, ja tarkemmin ajatellen se oli juuri siellä missä pitikin, mutta se muisti…

Mielikuvani jouluista ulottuu aina 1950-luvulle asti, asuin silloin vielä vanhempieni ja sisarusten kanssa mummun ja papan luona Hyömäen Kuuselassa. Isän ja äidin muuttaessa omaan taloonsa maantien toiselle puolelle jäin Kuuselaan.

Kaitaliinani on mummun peruja, pituutta joululiinalla on metrin verran, materiaali saattaa olla pellavaa, joka on pesuissa kulunut pehmeäksi ja onpa siihen ajan myötä ilmestynyt pieniä reikiäkin joita on siellä täällä.

Liinan päissä on joskus ollut pitkät hapsut, mutta nyt ne ovat lyhentyneet ja takkuuntuneet. Kuvien värit ovat haalistuneet, mutta kuitenkin kaikki ovat vielä selvästi näkyvissä.

Liinan pitkillä sivuilla on punaisissa nutuissaan ja keltaisissa jalkineissaan kaksikymmentäkaksi(22) tonttua, viisi kuusta joista jokainen on koristettu kahdellakymmenelläkahdeksalla(28) keltaisella pallolla ja sama määrä palaa kuusenkynttilöitä joita tonttu juuri on sytyttämässä.

Kuvissa kuusen juurelle on koottu seitsemän ohuella narulla solmittua ja punaisella sinetillä suljettua pakettia.

Ikään kuin hauskuutena edellisten lisäksi on kuvattu kuusi kappaletta käyräsarvista pitkävillaista pässiä pökkimässä tonttuja takamuksiin, näillä tontuilla on sylissään kuppi höyryävää puuroa.

Valkealla taustalla on maisema kumpuineen ja siellä täällä pilkistää sinisiä ja punaisia talonkattoja sekä pieniä kuusia. 

Kuvat ovat yksinkertaisia ja selkeitä, siksi on helppo palata muistojen kuljetettavaksi lapsuuden jouluihin.

Vaikka liina on kulunut ja haalistunut se on minulle ollut tärkeä, muuttunut mikä muuttunut, niin olen minäkin muuttunut siitä ajasta jolloin liinaa ensikertaa levitettiin joulupöytään.

”Joulupöytä” on kyllä hassu sana kun muistaa papan elinaikana olleet joulut. Joskus kävi niinkin että pirtti oli pesty, joulukuusi koristeltu ja oltiin valmistautumassa saunan jälkeen syömäpuuhiin, niin eikös vaan pappa alkanutkin kerätä verkonpauloitusvehkeitään pöydän vierelle.

Silloin tiesi että syömisessä ei vitkasteltu ja sitten pöytäliinat lensi sivuun ja pauloitus alkoi, siinä ei ollut muijilla sanomista, ei silloinkaan kun äitini vielä asui kotonaan.

Muutenkaan joulu ei ollut meillä pelkästään harras perhejuhla, tiesin että joissain perheissä ennen syöntiä luettiin raamatusta tekstit ja rukoukset, mutta meillä se tapa ei kuulunut perinteisiin.

Perinteisiin kuului ennemminkin se että oli ”meininkiä,” äksöniä, niin kuin hämäläinen sanoisi, meillä kävi saunomassa lauantaisin toistakymmentä kyläläistä perheineen, niin myös jouluna.  Vielä 50-luvullakaan ei ollut monessakaan mökissä ollut omaa saunaa ja meillä se oli, ja se olikin sellainen sauna että vallan…

Jo ennen sotavuosia pappi rakensi korsusaunan pihapiirissä olevaan jyrkkään rinteeseen, valo johdettiin mökistä ”roikalla” saunan puolelle ja porstuaan. Vesi haettiin talvella vesikelkalla ja kesällä käsirattailla koulunkaivolta sadan metrin päästä. Vesi kaadettiin isoon rattiin josta johti letku maanalle saunan porstuaan, se oli sen ajan vesijohto…siis meillä.

Puita kului ”porukkasaunan” lämmitykseen 24 syltä vuodessa, saattaa hyvin kuvitella kuinka kiuas on punottanut silloin kun ensimmäiset meni saunaan. Kahveen kulutusta kukaan ei laskenut mutta sanotaan että kahveetakin kului monta mottia, silloin paketit olivat 250 gramman painoisia ja yksiköstä käytettiin silloin kansankielessä nimitystä motti.

Pullaakin oli kastettavaksi, mutta vintinmutkassa oli aina säkissä myös laivakorppuja joita pappa oli käynyt Hämeenlinnassa vaihtamassa pyydyksillä saamiinsa kaloihin.

Saunaväki ei siis lähtenyt saunomisen jälkeen heti kotiinsa sillä tapana oli  juoda aina  sauna kahveet, ei silloin tunnettu saunaoluita eikä meillä juotu saunanpäälle pilsneriäkään, sillä vaari oli juonut viimeiset ryyppynsä sodan jälkeen silloin kun JR/44:n  Hauhon porukka oli ollut jossain tapaamisessa kirkolla, pappa oli ollut kuulemma seuraavana päivänä kotiin tullessaan ”niin päissään, niin päissään”

Kävihän meillä joulupukkikin, silloin Kuuselassa asui vielä isä, äiti ja kolme muuta sisarusta, olin itse neljän vanha ja imin vielä silloin tällöin rengastuttia.

Pukki joka osoittautui myöhemmän tietämyksen mukaan naapuriksi (en muista hänen nimeään,)  lupasi minulle ison suklaalevyn jos annan hänen mukaansa tuttini ulkona odottaville porolle.

No, minä annoin, mutta sitä suklaalevyä minkä pukki minulle lupasi, sitä en koskaan saanut.  

Asia on vanha ja vaikka en muista edes pukin nimeä, niin sen muistan varsin tarkasti, että pukki ei pitänyt lupaustaan se mokoma valehteli, asia oli tosi huono juttu hänen kannaltaan...

Joulukirkossa käynti ei kuulunut meillä myöskään perinteisiin joulutapoihin, mutta kerran lähdin Niemen Hiljan ja Liisan mukana jouluaamuna kirkkoon, Liisa oli minun leikkikaverini ja kävin Niemellä leikkimässä hänen kanssaan päivittäin, aina siihen asti kunnes Liisa sai koulussa uusia kavereita.

Kirkkomatka tehtiin Helmikkalan linjurilla, se kulki reitillä Laitikkala-Vermasvuori-Hyömäki-Alvettula - Hauhon kirkonkylä. Riuttan kohdalla mistä nousimme autoon seitsemältä aamulla, auto oli täynnä kun tuuran pyssy. Siellä me seistiin käytävällä kun sillit suolassa, muuta ei nähnyt kun isonihmisen kainalon alta jonkun toisen ison ihmisen pompan napit.

Muistan kuinka kirkossa oli hiki, ihmiset haisivat viinalle ja hengitys höyrysi koska kirkko oli sinne mennessä kylmä. Unilukkari joka ennen vanhaan herätteli nukkuvia kuulijoita kepillä, olisi ollut nytkin tarpeen sillä moni näytti torkkuvan jos ei suoraan nukkuvan kirkonpenkissä.

Toisen kerran elämäni aikana kävin joulukirkossa parikymmentä vuotta sitten, silloin itselläni oli jouluruuan kyytipokana juodusta sahdista vähän heikko olo, muuten haju ja tunnelma oli edellisen käyntikerran veroinen.

Vaarini kuoli kun olin 9- vuotias, elämä muuttui niin joulunviettokin, vaikka mummu laittoi edelleen joululiinan pöydälle, kuusi tuotiin sisälle, hän paistoi perunalimpun ja laatikot ja palan sian lapaa.

Mutta nyt liina sai olla paikoillaan, enää kukaan ei siirtänyt sitä syrjään pauloittaakseen verkkoja, enää ei tullut kyläläisiä saunaan, ei poikennut naapureita lukemaan sanomalehtiä, ei myöskään yövieraat täyttäneet pirtinlattiaa niin kuin ennen.

Talosta tuli hiljainen, talon sielu oli poissa ja hän vei mukanaan talon elämänmenon ja minulla oli kaikkea sitä ikävä ja niin on vieläkin.

Tämä joulu papan kuoleman jälkeen on vahvoin joulumuistoni lapsuudestani, levittäessäni tämän vanhan liinan pöydälleni ja silittäessäni sen ryppyjä suoriksi niin saan palautettua kaiken mieleeni. Samalla palaa mieleen muitakin muistoja jotka ovat haalenneet niin kuin liinan värit, hapsut liinan reunassa ovat harvenneet kuin omat hiukseni, mutta mieleni on yhtä virkeän oloinen kuin liinassa temmeltävien tonttujen, kuperkeikkoihin en sentään ryhdy, siihen polveni ovat siihen jo liian kankeat.

motti kahvia = 250g

syli puita = 4 kuutiometriä

porstua = eteinen

roikka = jatkojohto

ratti = suppilo

meininki/ äksöni = kiinnostavia tapahtumia

pomppa = villainen pitkä päällystakki

 

Marjatta Tuomisto 2012 ©