Yhteystietoni

 

Sukututkimusaarteitani...

 

Hyömäki hyväkylä...

 

Alvettula aina kiva...

ETUSIVU

ESITTELY

TEOKSET

SUKUTUTKIMUS

Ikaalinen

Hauho

Luopioinen

Pälkäne

Lemin Nikuset

KYLÄTUTKIMUS

Alvettula

Hyömäki

YHDISTYS JA SEURATOIMINTA

OMIA TEKSTEJÄ

julkaistuja ja ennen julkaisemattomia

WANHOJA PARANNUSTAPOJA,

USKOMUKSIA JA UNIA

RUOKAPERINNETTÄ

SANONTOJA JA SUTKAUTUKSIA

KUVAGALLERIA

Omakotiyhdistys Sipoon Peltomyyrät

 

 

Ahti Honkanen 1912-2013

 

teksti ja kuva Marjatta Tuomisto 2013

Saadessani viestin Ahdin maallisen matkan päättymisestä mieleeni alkoi tulvia muistoja jotka liittyvät Honkasiin jo 1970-luvun alusta lähtien.

Mutta mikä mies tämä Ahti Honkanen sitten oli ollut.

Hänen sukujuurensa menevät Hirvensalmelle josta hänen vanhempansa Oskari ja Kustaava muuttivat Helsinkiin. Isä tuli edellä työn ja paremman elämän toivossa.  Työ ja asunto löytyivät ja näin Oskari saattoi hakea Kustaavansa kaupunkiin.

Vuonna 1912 oman kodin paikka löytyi nykyisen Vantaan alueelta Jokivarresta. Samana vuonna Ahti syntyi perheen neljäntenä lapsena.

Vanhin sisarusparvesta oli Aimo, hänen jälkeensä oli syntynyt kaksi sisarta Kaino ja Taimi ja Ahdin jälkeen syntyi vielä  neljä vuotta myöhemmin kuopus  Heimo.

Puhuessani kylästä jossa Ahti elämänsä asui, tarkoitan koko Peltotien aluetta, tässä tapauksessa ei voi erotella Sipoon Jokivartta ja Vantaan Jokivartta vaan aluetta on pidettävä arkipuheessa yhtenä alueena, ikään kuin käsi kädessä kulkevina sisaruksina.

Ahdin pitkään elämään mahtuu erilaisia aikakausia ja asioita: Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 ja kansalaissota joka alkoi vuotta myöhemmin, molemmat näistä sijoittuivat hänen lapsuuteensa.

1939 alkanut talvisota ja vuonna 1940 alkanut jatkosota sijoittuivat hänen parhaisiin miehuusvuosiinsa, jatkosotaan lähdettiin keskikesällä juhannuksen kynnyksellä.

Ahti oli näkemässä ensimmäiset autot, sähkön tulon kylään, puhelimen yleistymisen taloissa, maatalouden muutoksen ja teollisuusyhteiskuntaan siirtymisen.

Peltoja pantiin pakettiin, tuli Eu ja eurot, vaikuttaen jokaiseen maataloudesta elantonsa hankkineeseen halusi sitä itse tai ei.

Tekniikan alalla on kiidetty Ahdin aikana kuin tyhjästä eteenpäin luotijunan lailla: kidekoneesta älypuhelimeen ja kaikkea siltä väliltä. 

Miten Ahti suhtautui kehityksen kulkuun? Luulen että hän otti muutokset vastaan normaalina kehityksenä, hän pysyi aina ”ajan hermolla” Silti en usko hänen hankkineen tietokonetta, kirjoituskone riitti ja tuskin hän kännykkään tarttui. Ajan hermolla pysymisestä kertoo sekin kun vielä vuonna 2007 90-vuotiaana hän täytti hyvän ystävänsä veroilmoituksen, ystävä oli myynyt metsää ja hän ei ollut oikein selvillä verotuskäytännöstä kaikkine ”alvineen” mutta Ahti oli.

Tekemässäni haastattelussa vuonna 2007 hän mainitsi että kaikki Oskarin ja Kustaavan lapset olivat pärjänneet koulussa hyvin, itse hän oli aikoinaan saanut parhaan todistuksen mitä koko kouluaikana oli pojalle kirjoitettu. Hän sanoikin että ainakin hänelle ja Heimolle oli järkeä jaettu kauhalla sillä koulussa oli sellaisiakin oppilaita että jotkut olivat saaneet järkeä vain lusikalla annosteltuna

Mitä muuta Ahti teki maanviljelyksen ja metsänhoidon lisäksi, lista on pitkä. Hän on ollut tiehoitokunnissa aina vuodesta 1945, uskottuna miehenä maanjakotoimituksissa, hänen toimenkuvaansa kuului myös perukirjat ja pesänjaot ja testamenttien laadinta, Vantaan Srk:n luottamustoimet vain muutamia mainitakseni. 

Henkilökohtaiset muistikuvani ajoittuu 1970-luvun alkuun. Olimme hankkineet omakotitontin Sipoon puolelta Peltotien alueelta ja tarkoituksena rakentaa omakotitalo jonka sitten rakensimmekin.

Ensimmäisenä tuli eteen täyttömaan saanti ja sen levitys.

Mistä saisimme edullisesti täyttömaata, tätä kysyimme naapureilta ja vastaus tuli kun apteekin hyllyltä. Kysykää Honkasilta.

Peltotie oli yksityistie ja hoidon sekä talvi kunnossapidon ja kesäisin tien korjauksen ja lanauksen hoiti Honkaset: Ahti, Heimo ja Heikki.

Ahti kuului vuosia Peltotien tiehoitokuntaan puheenjohtajana, sitä en edes tiedä mistä asti hän tiehoitokuntaan kuulunut, sen kertokoon jälkipolville kokouspöytäkirjat.

Ainoa ns. ”vääntö” käytiin tiehoitokunnassa Peltotien asukkaiden kesken keskustelutasolla käytiin siitä, ruopataanko Keravajoki tulvien välttämiseksi alueella vai eikö ruopata. Kaikki muut tiekunnan osakkaat ja Omakotiyhdistys mukaan luettuna puolsi ruoppausta, mutta Frantsin Antero ja Ahti vastustivat.

Frantsi perusteli kantaansa sillä että joen ollessa nykytilassaan jäätä keväällä on vähemmän kun ruopatussa joessa joka tulisi olemaan huomattavasti leveämpi. Hän jopa ennusti että ruoppauksen jälkeen tulvavaara olisi suurempi ja hukkuisimme keväisin tulvaveteen No, nyt saatan sanoa että ruoppauksen ja uuden sillan rakentamisen jälkeen ei ole ollut alueella yhtään tulvaa.

Vanha silta oli puinen ja erittäin kapea ja siihen pakkautuivat jäät aina keväisin. Useana vuonna Sipoon palokunta kävi räjäyttämässä jääpatoja.

    

Joki ruopattiin ja uusi puukantinen silta valmistui v.1989.

Avajaiset olivat juhlavat. Ensimmäisenä sillan ylitti kylän iältään vanhin Ahti Honkanen ja kylän nuorin, Ahdin veljen Heimon pojan Heikin esikoinen.

Muistan Ahdin myös lehtiasiamiehenä niinpä meillekin tuli Hesari, Käsityölehti ja Tekniikan maailma juuri Ahdin kautta.

 Muistan erään hauskan asian joka kertoo ”Ahdista, tarkasta talonpojasta” mitä rahaan tuli. Hänen lopetettuaan lehtiasiamieshommat poikkesin taas kerran hänen luonaan, sain käteeni käsityölehden näytenumeron jonka hän oli kustantajalta saanut jouluksi. Hän sanoi minulle että jos haluan lukea lehden kotona, voin tuoda sen hänelle takaisin kun olen sen lukenut, tai sitten voin ostaa sen omaksi.

En muista kumman tein, mutta luultavasti lainasin sen ”tarkkana talontyttönä”

En ole koskaan tullut ajatelleeksi mistä meidän yhteistyömme ja tuttavuutemme Ahdin kanssa alkoi, alkoiko se siitä, kun hän ensimmäisen kerran pyysi minua toimittamaan tarjoilun Jokivarren Seurakuntatalossa pidettyjen vaalien toimitsijoille, sitä en tosin muista oliko vaalit seurakuntavaalit vai jotkut valtakunnalliset, uskoisin että tämänkin asian Ahti olisi tiennyt tämänkin asian vuoden ja päivän tarkkuudella.

Seuraava tilaisuus mihin hän pyysi järjestämään tarjoilun oli hänen omat syntymäpäivänsä, silloin taisivat olla 70-vuotispäivät.

Tilaisuuden järjestäminen oli melkoinen haaste, olinhan vasta aloittanut pitopalvelutoiminnan kotoa käsin, mutta myös erittäin mieluinen olihan kyseessä tuttu henkilö.

En tiedä mitä tänään juhlien järjestäjä sanoisi jos ylöspano aloitettaisiin suursiivouksella. Ahdilla oli poikamiestalous, vain yksihuone ja keittiö käytössä. Vieraita tulisi paljon joten oli pakko ottaa myös sali käyttöön. Huone oli ollut kylmillään jo vuosia ja täyttynyt tavaroista, se piti tyhjentää, siivota, lämmittää ja laittaa vieraskuntoon.

Juhlien jälkeen kun katsoi salia, ilmassa leijui vielä kahvin tuoksu, pöydät ja ikkunalaudat olivat täyttyneet kukista, tuntui siltä kun koko talo olisi herännyt henkiin.

Käydessäni pari kuukautta myöhemmin  jotain asiaa toimittamassa, ovi saliin oli auki, ikkunalla oli maljakossa syntymäpäiville tuotu Orkidea kimppu täydessä kukassa ihan kuin juuri paketista avattuna.

Olen aina ollut kiinnostunut ” ns. vanhoista” asioista. Niinpä olin huomioinut pihapiirissä olevan vanhan kaivon saunalle menevän tien vieressä, kaivon rumpu oli ladottu kivestä, mahdollisesti se on rakennettu jo1800-luvulla.

Se talo mihin Honkasen Oskari ja Kustaava olivat muuttaneet tullessaan perheineen Jokivarteen oli purettu. Uusi asuinrakennus missä Ahti nyt asui, oli ulkoapäin rapattu ja maalattu keltaiseksi, keskeltä taloa oli sisäänkäynti joka vei lasikuistille, ei ole myöskään vaikea arvata että Kainon, Ahdin sisaren aikana kuistin ikkunalla ovat kukkineet pelakuut. Ovesta mennessä suoraan edessä oli Ahdin ”kammari” ja oikealla oli ovi keittiöön, Ahdin kamarista oli kulku saliin. Huoneita saattoi olla enemmän mutta niissä muissa en koskaan tullut käyneeksi.

Ahdin oma kamari ei ollut suuren suuri. Siellä oli punatiilistä muurattu uuni,  Sänky oli pedattu kun armeijassa, ei rypyn ryppyä missään. Kirjoituspöytä oli ikkunan edessä ja samalla sivulla kirjahylly. Salin puoleisella seinällä oli pöytä jonka ääressä mahdollisesti pidettiin kokouksia, laadittiin perunkirjoja ja keskusteltiin muista tärkeistä luottamustoimiin liittyvistä asioista.

Jäädessäni leskeksi 1998 muutin Jokivarresta Hämeenlinnaan. Jokivarteen ei siteeni kuitenkaan ole katkenneet sillä nuorin poikani asuu entisessä kodissani perheineen. Näinä vuosina kun olen ollut poissa ”jokkarista” kysyn aina ensin kylän kuulumisia ja tavanomaisiin kysymyksiini kuuluikin onko ”Honkasen Ahtia näkynyt ja mitähän sinne kuuluu”

Ahdin asuessa vielä kotonaan kävin usein tervehtimässä häntä käydessäni entisellä kotikonnullani, useimmiten hänet tapasi pihapiiristä omissa askareissaan iloisena ja nauravana.

Ilmoittaessani Ahdin poismenosta poikani kiteytti hyvin omatkin ajatukseni: ”Honkasen Ahti on ollut tällä alueella aina käsite” mielestäni hänen sanansa kertoo kaiken siitä arvostuksesta ja kunnioituksesta mitä Ahti Honkasta kohtaan on aina kylän asukkaiden keskuudessa tunnettu.

Muutama vuosi kirjoittamani alla oleva runo saattakoon Ahdin matkaan.

Hyvästit

Ystävät, näittekö?

Hymyillen hän jätti meille hyvästit.

Viimeisen kerran väsynyt käsi nousi tervehdykseen.

Kevyin askelin vailla kiirettä hän kulki alas rantaan ja nousi veneeseen.

 

Vielä kerran hän katsoi kohti tuttua kotirantaa.

Katse kiersi tutuissa taloissa ja pihapoluissa.

Rannan kaislat huojuivat tuulessa ja puut soittivat tuulikelloja.

Veneen lipuessa kohti ulappaa, lumpeet kumarsivat veneen yli.

Ulpukat itkivät hiljaa yhteen kiertyneenä hakien turvaa toisistaan.

                      Tyynesti hymyillen hän sanoi:

                      Älkää itkekö ystävät, jätin teille muistoni,

se on kalleinta mitä minulla oli teille antaa.

 

Viimeiset sanat hänen huulillaan muuttuivat tuulen henkäykseksi puiden latvoihin.

Silmien palo sytytti kaksi uutta tähteä taivaanrantaan.

Hersyvä nauru kuului linnun lauluna kesäisessä metsässä.

Nämä kaikki hän meille lähtiessään antoi.

 

Hiljaa ja ääneti vene lipui kauemmas elämästä loitoten käsiemme ulottumattomiin.

hän on poissa   mt 2008©