Yhteystietoni

 

Sukututkimusaarteitani...

 

Hyömäki hyväkylä...

 

Alvettula aina kiva...

ETUSIVU

ESITTELY

SUKUTUTKIMUS

Ikaalinen

Hauho

Luopioinen

Pälkäne

Lemin Nikuset

KYLÄTUTKIMUS

Alvettula

Hyömäki

YHDISTYS JA SEURATOIMINTA

OMIA TEKSTEJÄ

julkaistuja ja ennen julkaisemattomia

WANHOJA PARANNUSTAPOJA,

USKOMUKSIA JA UNIA

RUOKAPERINNETTÄ

SANONTOJA JA SUTKAUTUKSIA

KUVAGALLERIA

 

Rikulanmaa

Rikulanaranta

 

Väinö Maula on kirjoittanut Hauhon Joulussa vuonna 1979 Rikulan alueen käsittäneen 1800-luvun alkupuolella kylälle kuuluvaa 10 hehtaarin kokoista erillistä metsä ja rintamalohkoa

 Alue oli ulottunut lähes jokeen asti Haaviston (Mökkälän) kohdalta lähtien aina Häränvattan lahteen asti.

 

Silloin ei siltaa vielä ollut, joten matkan keskeytyminen joen rantaan oli välttämätön paha.  

Hevoset tuotiin rantaan ratsain tai veneellä koska ratasteitä ei ollut, kulkijoiden hevosrattaat säilytettiin rannan lähitaloissa tai Rikulanmaalla rannassa.

 

Tälle Rikulan alueelle alkoi kerääntyä kesäisin kylän elämää haittaavia ”aineksia” 

Kylän väki kyllästyi ainaiseen häiriköintiin ja ilkivaltaan.

Asiasta tehtiin valitus käräjille. Talojen isännät kokosivat lähetystön Miekantalon omistajan ollessa lähetystön johtaja.

Solberi ja Tapola toivat esiin kuinka irtolaiset ja muut kulkijat tallasivat maata, laidunsivat alueella luvatta, kaatoivat puita ja taittoivat puiden oksia ja tekivät jopa teitä ja polkuja.

Lähetystö vaati sakkorangaistuksen määräämistä.

Sakon määräksi tuli 10 hopearuplaa, vahingon korvaaminen, sekä vielä rikkeen tekijän tuli osoittaa katumusta

Ilmoitus tuotiin julki Hauhon emäkirkossa marraskuussa 1812.

 

Rikulanrannan markkinat.

 

Karjamarkkinat oli pidetty aiemmin Palssarissa Valkeakosken tienhaarassa aina vuoteen 1907 asti.           Tapahtuma pidettiin aina Hämeenlinnan syysmarkkinoiden aattopäivänä.

Hämeen Sanomat kirjoitti vuonna 1883 28.9 julkaistussa artikkelissaan että Palssarissa oli ollut myynnissä 200 mullia ja enimmäkseen nuorta karjaa.

Ostajia oli ollut vähän lähinnä oman paikkakunnan miehiä.

Lehdessä kehuttiin markkinoita harvinaiseen siivoksi, sillä Hauhon kruununmiehet olivat pitäneet viinankaupustelijoita tarkan valvonnan alla, jopa niin tarkasti että markkinamies ei päässyt väkevän viinan makuunkaan.

Vuonna 1878  lehmän hinta oli liikkunut  60-100mk  välillä.

 

Markkinat olivat tapahtuma jonka johdosta paikkakunnan palvelusväki sai aina vapaapäivän, salaviinaa myytiin metsässä ja se toi tietysti mukanaan meteliä ja tappeluja.

 

Hauholaiset ”kahveemuijat” myivät kahvia ja pullaa 5 pennillä ja saman verran maksoi ”toopi” olutta.

Markkinoilla myytiin myös vaatteita ja kangasta.

 

Virallinen markkina-aika loppui yhdeltä päivällä, mutta tanssit ja ilonpito jatkui myöhän yöhön.

Järjestyksen pito oli vaikeaa, se oli yksi syy miksi markkinat siirrettiin Rikulanrantaan.

Rikulan kenttää pidettiin hyvänä paikkana, sillä sinne pääsi myös vesitse ja paikalle kulki myös tiet.

 

Paikka ei kuitenkaan vetänyt väkeä samalla tavalla, vaan lopulta markkinat kuivuivat kokoon.

Mauri Estemaa on kertonut muistelossaan että paikalla oli ollut paljon myyjiä: hevosmiehiä, teuraskarjan ostajia, kangaskauppiaita,, rihkamakauppiaita, omenanmyyjiä, kahvikojuja, rinkelikauppiaita. Paikalla oli myös kiertolaisia kuormittain, he povasivat ja ennustivat tulevaisuutta.

 

Kuntakokous sai edelleen jobinpostia häiriköinnistä:

Paikalla oli jälleen ollut paljon väkeä suurin osa ilman mitään asiaa, joka toinen melkein juovuksissa, siellä kiroiltiin ja tapeltiin.

Häiriköinnistä tapahtuvat valitukset johtivat siihen että viimeiset markkinat pidettiin vuonna 1914.

 

Tansseja toki pidettiin vielä myöhemminkin puusillalla, soittajina oli silloin  kylän omat pojat, Henrikki Hykkyräinen  soitti haitaria ja Kalle Vilhelm Nyström vingutti viulua.

Joskus tansseissa kävi soittamassa myös kiertävät soittajat.

 

Alvettulan Rikulanmaa [Aikakausjulkaisu] / tekijä Maula Väinö // Hauhon Joulu. - 1979. - s. 22.

Muistitieto / tekijä Estemaa Mauri.

Palssarin markkinat [Lehtiartikkeli] // Satakunta . - 5. 10 1878.

Palssarin markkinat [Lehtiartikkeli] // HämeenSanomat. - 28. 9 1883.

Vanhaa ja uutta Tyrväntöä 500-vuotisjulkaisu [Kirja].